perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

Ylioppilaiden tulevaisuus askarruttaa HS-raatia

29.5.2008 18:52

HS-raadin vastaajista 43 prosenttia uskoo, että vuoden 2008 ylioppilailla on edessään valoisampi tulevaisuus kuin suurten ikäluokkien ylioppilailla "hulluna vuonna" 1968. Yhtä moni oli sitä mieltä, ettei valkolakeilla ole ainakaan helpompaa kuin 40 vuotta sitten.

Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle nuorille avautuu ennennäkemättömät työmarkkinat, arvioi Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo. "Työelämässä odotetaan kieli pitkällä, että nyt ylioppilaiksi kirjoittaneet saavat tutkintonsa suoritettua ja pääsevät työelämään."

Ylioppilas saattoi 1968 valita, ryhtyykö duunariksi, virkamieheksi vai vallankumoukselliseksi, toteaa Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen. "Vallankumouksen todennäköisyys on heikentynyt ratkaisevasti, mutta muuten valinnan mahdollisuuksia on enemmän kuin vuonna 1968."

Opiskelu on kansainvälistynyt, muistuttaa toimittaja Minna Lindgren. "Me 60-luvulla syntyneet, jotka nukuimme kesäyöt Raidin tuoksussa, söimme surutta lisäaineita ja heiluimme auton etupenkillä turvavöittä, lienemme viimeinen suomalainen sukupolvi, jolle ulkomaa on outo asia."

Suomi on nyt ylioppilaillekin demokraattisempi ja tasa-arvoisempi maa kuin koskaan, ylistää museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. "Politiikkaamme ei enää ohjaa Moskova, eikä yksilön- ja ajattelunvapautta Kekkosen ajan autoritäärinen poliittinen kulttuuri."

"Jos hullun vuoden ylioppilaat selvisivät taantumuksen, kylmän sodan ja ydinpommin maailmasta, miksi nämä, monin verroin terveemmät, vauraammat ja paremmin koulutetut, eivät pystyisi rakentamaan hyvää tulevaisuutta", kysyy kirjailija Kaari Utrio.

Kuvataiteilija Silja Rantanen pitää nykynuorten etuna, etteivät he enää ole ankarasti kasvatettuja sotilaiden lapsia. "Nykyisten ylioppilaiden ja heidän vanhempiensa kokemusmaailmojen välissä on pienempi kuilu kuin sodan kokeneitten vanhempien ja heidän lastensa välillä."

Toisaalta vuonna 1968 heikoillakin papereilla sai valita opiskelupaikan, ja työ oli opintojen jälkeen taattu, pohtii kirjailija Juha Seppälä. "Vuoden 2008 ylioppilaita odottaa ilmastonmuutoksen uhkaama, puhki kilpailtu ja materialisoitu globaali maailma, jossa seksitaudin saa opiskelupaikkaa varmemmin ja jossa terrori-iskun kohtaa todennäköisemmin kuin kunnon työn."

Työn palkitsevuuteen ei uskota ja työelämästä on tullut yhä orjuuttavampaa, suree koreografi Sanna Kekäläinen.

Suurten ikäluokkien elintasoloikkaa ei voida toistaa, toteaa toimittaja Timo Harakka.

"1990-lukulaiset syntyivät vauraaseen Suomeen ja kuolevat kenties, ehkä, mahdollisesti hiukan vauraammassa maassa. Keskimäärin. Heidän keskinäiset tuloeronsa repeävät tavalla, jota 1968 ei osattu kuvitella."

"Tämän vuoden ylioppilaalle on aivan luontevaa vaatia ikkunallisella saunalla varustettua opiskelija-asuntoa. Sellainen ei olisi tullut 1968 ylioppilaan mieleenkään", sanoo tietokirjailija Jaakko Heinimäki.

Valkolakkien näkymät ovat synkät ilman talouden ja työelämän koventumistakin, uskoo ohjaaja Atro Kahiluoto. Nuoret joutuvat elämänsä aikana kohtaamaan ilmastonmuutoksen, ruokapulan ja fossiilisten polttoaineiden ehtymisen.

"Kun kuvaan lisätään aikamme globaalit ongelmat, on tämän kevään ylioppilaille syytä toivottaa hartaasti onnea. Sitä he tosiaan tarvitsevat", sanoo professori Mikko Lehtonen.

Nykypolvella ei ole samanlaista tulevaisuudenuskoa kuin 1968 ylioppilailla, toteaa kansanedustaja Erkki Tuomioja. "Historiattomuus, tietämättömyys siitä, miten ja mistä siihen missä tänään olemme on tultu, estää myös näkemästä tulevaisuudessa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia."

Museonjohtaja Juha Kuisman mielestä vuosi 1968 oli ylimainostettua "kasvihuone-elämää ja sylivauvahommaa".

"Kyllä sama tuli kytee; lamppu voi olla vanha, mutta liekki aina uusi", vertaa kirjailija Anja Snellman.


HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko. Sarja jää kesätauolle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.