Abikevät – vain kylmähermoisille

Tänäkin keväänä moni abi tekee ensimmäistä kertaa elämässään isoja päätöksiä. Paineen alla tulevaisuudenhaaveista tekisi mieli luopua.

Abiturientti Lotta Nivala, 19, hörppii teetä keittiössä vielä kymmeneltä aamupäivällä. Kouluun ei ole kiire, sillä lukion oppimäärä on suoritettu ja penkkarit Helsingin medialukiossa juhlittu. Silti Nivalan olo on kuin olympiafinaalin lähtöstartissa. Paniikki alkoi jo syksyllä.

"Tajusin, että kirjoitukset ovat kohta, mutta kaikki elämänpituiset päätökset vielä tekemättä."

Lukiolaisten stressi on kasvanut vuosi vuodelta. Voimia syövät liian suuri työmäärä, suorituspaineet ja oma epävarmuus. Helsingin kaupungin lukiopsykologi Päivi-Marjatta Marjo kertoo, että lukion viimeisenä vuonna opintotahti on niin armoton, ettei edes sairasteluun olisi varaa. Epävarmuutta lisää se, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen linjavaihtoehdoista on vaikea saada selvää, mihin ne valmistavat.

Mutta stressi on myös ajassa. Aikuistumiseen ei ole vakaata pohjaa. Perheet hajoavat, eikä ole sellaista lähiturvaverkkoa kuin ennen.

"Nuoret tuntevat elävänsä liiaksi itsensä varassa, ja se näkyy masennuksena ja ahdistuksena", Marjo sanoo.

Suorituspaineet näyttävät kasaantuvan raskaimmin tyttöjen päälle. Ei riitä, että on hyvä, vaan on pakko onnistua.

"Tytöt stressaavat kaikkea, yhtä lailla opintoja kuin ulkonäköä. He ottavat poikia vakavammin ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja tuntevat epäonnistuvansa, elleivät täytä niitä."

Nivalan keskiarvo täyttää hyvän oppilaan tunnusmerkit, joten valkolakki näyttää varmalta. Silti hän stressaa. Nukkumaan mennessä päässä alkaa pyöriä ajatuksia siitä, mitä on lukenut ja mitä ei vielä osaa.

"Olisi pitänyt suunnitella paljon aikaisemmin, mitä aion lukion jälkeen tehdä", Nivala sanoo.

Joskus paineet tuntuvat niin raskailta, että menestynyt nuori heittää pyyhkeen kehään. Tekee mieli sanoa kaikille, että oikeastaan en ole koskaan opiskelemaan halunnutkaan. Se kävi Nivalan mielessä. Hän on jo kauan haaveillut arkkitehdin urasta.

"Nyt, kun pitää tehdä lopullinen päätös, että haen Aalto-yliopistoon, iski aivan hirveä rimakauhu. Aloin ajatella, etten ikinä selviä pääsykokeista matikan takia. Oli hyvin lähellä, että jätin kokonaan hakematta."

Nivala ei ole matematiikkakammonsa kanssa yksin.

"Kielet tai matikka aiheuttavat nuorille painajaisia. Luullaan, että ne vaativat erityistä lahjakkuutta, vaikka niin ei ole", Marjo sanoo.

Lukioikäisen aivot eivät ole vielä valmiit tekemään isoja päätöksiä. Silti abin pitää tehdä niitä paljon ja nopeasti. Se saa mielen kaaokseen, jota aikuinen ei aina ymmärrä. Onneksi opinto-ohjaaja ymmärsi ja kannusti Nivalaa pyrkimään kohti haavettaan. Sen tavoittelu alkaa tänään yhteishaulla.

Kirjoitukset jatkuvat viikon päästä. Kun viimeinen ylioppilaskoe on ohi maaliskuun lopussa, on alettava tehdä pääsykokeiden ennakkotehtäviä: piirtää ja rakentaa kuvitteellista mehiläiskaupunkia eri perspektiiveistä. Tehtäviä on seitsemän, ja ne on jätettävä huhtikuun puolivälissä.

Loppukevät menee matikan opiskelussa, jotta pääsykokeessa sitten sujuisi. Koe kestää viisi päivää, ja jokaisen päivän jälkeen ilmoitetaan, pääseekö jatkoon vai karsiutuuko. Vähän niin kuin Idolsissa.

Nivala merkkaa yhteishaussa kakkosvaihtoehdoksi Tampereen teknillisen yliopiston, josta paikka irtoaa vähän helpommin kuin Aalto-yliopistosta.

"Mielessä on käynyt, että mitä jos pääsen Tampereelle. Olisi kiva aloittaa itsenäinen elämä, mutta en tunne itseäni aikuiseksi. Ruokaa osaan laittaa, mutta en tiedä, muistanko maksaa laskut."

Yksin jääminen on opiskelijoilla yleinen huolenaihe.

"Abin elämäntilanteessa vanhat pelot, esimerkiksi vanhempien ero tai koulukiusaaminen, nousevat pintaan", Marjo sanoo.

Siksi kotoa ja tutuista porukoista voi olla vaikea irtautua. Jää huomaamatta, että itse kehittyy. Tulee uusia kokemuksia ja ihmissuhteita.

Abeja ehkä helpottaisi, jos he tietäisivät, ettei elämä rakennu juuri tämän kevään kirjoitusten tai pääsykokeiden varaan.

Joskus kymmenen vuoden päästä tämän kevään abi huomaa, ettei vuodella välttämättä ollutkaan elämän mittaisessa tapahtumaketjussa kovin suurta merkitystä. Osaamistakin voi kartuttaa lukion jälkeen vielä monta kertaa.

Mutta juuri nyt abin ajatuksissa tulevaisuus ulottuu vain kesäkuun alkuun ja yliopiston pääsykokeisiin.

"En ole miettinyt, mitä teen, jos en pääse mihinkään. Kannattaisiko yhteishakuun panna joku varma vaihtoehto, että olisi ainakin joku opiskelupaikka? Vai pitäisinkö kiinni haaveesta ja pyrkisin ensi vuonna uudestaan?"

Tukea abeille: http://toisenasteenyhteys.edu.hel.fi. Yhteishaku alkaa 7. 3.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi