Anarkistimartta meni marjaan

Mustikankeruun ohessa martat pohtivat siivoojien palkkausta ja miettivät seksiä

Kärpässienikorvakorut pomppivat Hannele Seitsosen korvanlehdissä, kun hän rientää reippaasti syvemmälle metsän uumeniin.

Punavalkoinen ilmestys hypähtelee sulavasti puunrunkojen yli. Olemme Sipoonkorven kumpuilevassa metsämaisemassa Vantaan ja Sipoon rajamailla. Anarkistimartta on menossa mustikkaan.

Siis mikä? Valtahierarkioita vastaan taisteleva anarkismi ja pullantuoksuiset Martat mainitaan harvoin samassa lauseessa, mutta Anarkistimartat on vuonna 2007 rekisteröity marttayhdistys. Se sai alkunsa, kun Hannele Seitsonen ja hänen poikansa avopuoliso Satu Nurmi oivalsivat, miten loistava yhdistyksen nimi Anarkistimartat olisi. Niinpä he perustivat sen.

Yhdistyksen ajamien asioiden joukossa vilisee suuria sanoja: ihmisoikeudet, kansanvalta, monikulttuurisuus, sivistys, sananvapaus. Anarkistimartat eivät suostu tähtäämään matalalle. He uskovat pienten tekojen parantavan elämänlaatua ja sitä kautta maailmaa.

Juuri sen uskon voimalla leipuri, kaksi kirjastonhoitajaa, neuvotteleva virkamies ja taloushallinnon hommista irtisanoutunut sapattivapaalainen ovat nyt Sipoonkorvessa.

"Täällä on tosi isoja mustikoita, tulkaa katsomaan", työelämän oravanpyörästä jättäytynyt Aila Kattilakoski huudahtaa.

Anarkistimartat rientävät mättäältä toiselle ja ihailevat muhkeiksi kypsyneitä mustikoita. Joka puolelta kuuluu tasaista ropinaa, kun marjat putoilevat ämpäreihin. Anarkistimarttojen maailmassa marjastaminen ei ole valtaviin litramääriin tähtäävää kilpaurheilua, vaan luonnosta nauttimista. Kuormasta saa välillä noukkia, ja jos vastaan tulee sieni, senkin saa napata koriin.

Satu Nurmi laskee pandareppunsa maahan ja kyykistelee kasvillisuuden seassa. "Kertokaa viisaammat, onko kaarnikka toinen nimi variksenmarjalle vai juolukalle. En ikinä muista."

Viisaammat päätyvät variksenmarjaan, ja onnistuvat samalla kiteyttämään Anarkistimarttojen toiminnan ytimen: kun eri-ikäiset ja erilaiset naiset kokoontuvat yhteen, kaikkien tiedoista ja taidoista tulee yhteisiä.

Kaikki tehdään ilon kautta ja kiireettä. Anarkistimartat haluavat langettaa lumouksen arjen ja kotielämän ylle, opettaa ihmisiä nauttimaan luonnosta ja sen antimista. "Pitää keskittyä siihen mitä tekee: välittää ihmisistä, luonnosta ja itsestään," kirjastonhoitaja Pirjo Hakuni sanoo ja pudottaa taas mustikoita turkoosiin muovisankoonsa.

"Me emme vain jeesustele, me teemme. Emme valita tai narise. Nykymaailmassa positiivisuus on anarkistista", opetusministeriössä työskentelevä Hannele Seitsonen pohtii.

Naminami-meininkiä anarkistimartat kuitenkin kaihtavat. Epäkohdat suututtavat positiivistakin porukkaa. Mustikanpoimintaa rytmittää kiivaaksi äityvä keskustelu siivoojien palkkauksen epäkohdista, valvontayhteiskunnasta ja lamasta.

"Ajattelin aiemmin, että martat istuvat hiljaa yhdessä, lausuvat runoja ja veisaavat virsiä. Pidin järjestön aatemaailmaa jäykkänä ja vanhahtavana", kirjastonhoitaja Emilia Marttunen kertoo.

Tästä porukasta on jäykistely kaukana. Vitsiä väännetään siitä, että Virossa talkkunaa kutsutaan kamaksi, ja miten Aila Kattilakoskesta tulee sitä hankittuaan kamankäyttäjä. Hannele Seitsosen kuulema teoria hyttysenpistojen uhreista herättää naurunremakan.

"Ihmiset, jotka erittävät paljon feromoneja, vetävät hyttysiä puoleensa. Jos siis ajattelee metsässä seksiä, saa paljon pistoja. Ei siis ihme, että olen aina paukamilla", Seitsonen naurattaa muita.

Mustikkasangot täyttyvät. Pian pitää tehdä lähtöä, jotta leipuri Nurmi jaksaa herätä puoli neljältä aamuyöstä alkavaan työvuoroonsa.

Ajantaju on kadonnut, ja sormenpäät ovat värjäytyneet violeteiksi. Seitsonen on hukassa mättäiden keskellä.

"Hannele!", Satu Nurmi huutaa metsään.

"Se on varmaan muuttunut kärpässieneksi", hän hymähtää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi