Askel tuo hyvän mielen

Saksalaistutkimus todisti, että liikunnan vaikutukset aivoissa näkyvät mielialaa säätelevillä alueilla

 Pläts, pläts ja pläts. Tossut iskevät lätäkköön joka askeleella.

Metsässä on märkää, kylmää ja pian myös pimeää.

Lenkistä on takana vasta viisi minuuttia. Yhdeksän kilometriä tuntuu täysin mahdottomalta, sillä jalat painavat valtamerilaivan verran.

Tunnen olevani maailman hitain ja huonokuntoisin hölkkääjä. Mitä ihmettä minä täällä oikein teen?

Professori Henning Böcker saksalaisesta Bonnin yliopistosta tietää.

Hän on tutkinut endorfiineja, kehon tuottamia hyvänolontunteita aiheuttavia kemiallisia yhdisteitä ja liikunnan vaikutusta endorfiinien tuotantoon.

Böckerin koehenkilöt osallistuivat tutkimukseen, jossa heidän aivoistaan otettiin tietokonekuva ennen ja jälkeen kahden tunnin lenkin.

Kuvat paljastavat, että liikunta selvästi lisäsi endorfiineja aivoissa ja että ne kiinnittyivät niihin aivojen osiin, jotka säätelevät mielialaa.

Endorfiinien ja liikunnan aiheuttaman mielihyvän yhteyttä on arvailtu vuosikymmeniä. Sen todistaminen on ollut vaikeaa, koska endorfiinit ovat kehossa luonnostaan esiintyviä aineita.

Rasitus ja esimerkiksi pelästyminen lisäävät verestä mitattuja endorfiineja, mutta Böcker todisti, että liikunta aiheuttaa muutoksia aivoissa mielialaa säätelevillä alueilla.

Böckerin tutkimuksessa koekaniinit myös täyttivät kyselylomakkeen ennen ja jälkeen lenkin. Mitä vähemmän itse kunkin aivot sitoivat endorfiineja, sitä enemmän he sanoivat mielialansa nousseen lenkin aikana ja sen jälkeen. Koehenkilöt arvioivat oman hyvänolontunteensa lenkin jälkeen lähes kaksi kertaa niin korkeaksi kuin ennen sitä.

Iltalenkilläni meno alkaa maistua noin varttitunnin jälkeen. Kun lihakset ovat lämmenneet ja hengitys kulkee helposti, alan parantaa vauhtia huomaamattani.

Ylämäkeen juokseminen on enää vain mukava haaste, ja nautin tuntiessani, kuinka lihakseni tekevät töitä.

Enää en edes huomaa, kuinka rapainen vesi tihkuu tossuihini.

Tämä on säännöllisessä lenkkeilyssä parasta. Tuntuupa juokseminen aluksi kuinka kamalalta tahansa, siitä tulee lähes aina pian nautinnollinen kokemus. Kuntoni kohenemisen huomaan siitä, että hyvänolontunne iskee aina vain nopeammin.

Juoksuhumalaan onnistuneesta lenkistäni on kuitenkin vielä matkaa.

Ultrajuoksuja harrastavien kertomukset 50–100 kilometrin matkoilta muistuttavat huumekokemuksia: juoksijat kertovat, että he tunsivat voivansa jatkaa ikuisesti, nauraneensa tauotta viimeiset kilometrit ja unohtaneensa keskusteluja, joita kävivät maaliin saavuttuaan.

Liikunnan aiheuttama euforia on yhdistetty paitsi endorfiineihin myös kehon tuottamaan anandamidi-nimiseen yhdisteeseen. Anandamidin kemiallinen koostumus muistuttaa marihuanan psyykeen vaikuttavaa ainetta.

Joillekin hyvin pitkäkestoinen tai kovatehoinen harjoittelu voi aiheuttaa äärimmäisiä kokemuksia, Böcker sanoo.

Böcker aikoo tutkia urheilijoiden kipukynnystä: hän uskoo kehoa rasittavan liikunnan vaimentavan kipuaistimuksia.

Kun yhdeksän kilometrin lenkki on loppumassa, elämä hymyilee. On jo hämärää ja kylmää, mutta ajattelen vain, kuinka hyvältä juokseminen tuntuu.

Päättelen, että juoksin pari minuuttia nopeammin kuin saman reitin edellisellä viikolla.

Tunnen olevani voittaja.

Kotimatkalla suuunnittelen jo seuraavaa lenkkiäni: pidemmälle ja kovempaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi