Elämäni ystävät

Pitkään elämään mahtuu monta ystävyyttä. Pertti Tiltillä ei ole koskaan ollut todellista henkiystävää. Annikki Koli jakaa yhden ystävän kanssa intiimeimmätkin asiat.

PERTTI TILTTI s. 1942

"Minulla on aina ollut ystävyyksiä ja kaverisuhteita, mutta ei koskaan niin hyvää ystävää, josta voisin sanoa, että hän on minulle kaikki kaikessa.

Olen ystävänä luotettava ja arvostan sitä ominaisuutta myös muissa. Olen kuitenkin huono ihmistuntija. Opettajana työskennellessäni kävin aina uuden luokan saadessani oppilaat läpi mielessäni ja arvioin, kenestä olisi mihinkin. Erehdyin hirveän usein. Samalla tavoin olen joskus huomannut, ettei joku olekaan ollut niin hyvä ystävä, kuin olen luullut.

Olen ollut ystävänä liian lepsu. Vaimoni Ritu on samanlainen. Meitä on aina käytetty hyväksi. Nyt vanhempana olen oppinut sanomaan ei. Välillä taidan sanoa liiankin voimakkaasti.

Kun vanhenee, ystävien merkitys kasvaa. Jos ei olisi yhtään ystäviä, kyllä sitä tuntisi itsensä hyljeksityksi.

Nuorena hyviä ystäviä ei osaa arvostaa tarpeeksi, ja vanhempana heitä on vaikeaa saada, kun muuttuu kriittisemmäksi ihmisten suhteen. Ei voi vain mennä johonkin porukkaan ja päättää hankkia sieltä ystävän. Usein ystävyys syntyy yllättävällä tavalla. Ei voi etukäteen aavistaa, kenestä tulee hyvä ystävä."

Naapurinpoika Matti (1948–) "Matti oli yhden yön vanhempi kuin kaksoisveljeni ja minä. Veimme linnunpesistä munia ja myimme niitä. Myöhemmin pyöritimme tanssipaikalla kioskia. Etäännyimme vasta, kun aikuistuttuamme muutimme eri paikkakunnille. Olemme kuitenkin yhä yhteydessä."

Rovasti Ketola (noin 1950-luvun ajan) "Hän tuli kerran pitämään meille oppitunteja. Meistä tuli ystävät, vaikka hän oli minua ainakin 20 vuotta vanhempi. Juttelimme kaikesta, mistä ystävät puhuvat. Hän luki aina päivän epistolan. Ihailin häntä, koska hän oli rauhallinen ja luotettava. Ystävyys päättyi vasta, kun minua alkoi kiinnostaa enemmän muut asiat, varsinkin vastakkainen sukupuoli. Hän on siunannut äitini ja isäni haudan lepoon ja vihkinyt minut ja vaimoni."

Ensimmäinen seurustelukumppani (1958–1960) "Tapasimme tansseissa, kun olin 16. Taisin pitää häntä enemmän ystävänä kuin seurustelukumppanina. Yhden kesän olimme kihloissa. Seurustelu loppui, kun sain selville, että tyttö oli pettänyt minua. Päätin, etten mene ikinä lähellekään ketään naista."

Reima (1960–) "Kihlauksen purkauduttua ystävystyin Reiman kanssa. Hän oli myös juuri eronnut. Olimme vahva pari. Sovimme treffejä, emmekä menneet niille. Ehkä halusimme kostaa vastakkaiselle sukupuolelle. Liikuimme yhdessä pari, kolme vuotta. Nykyään hän soittaa ainakin kerran vuodessa."

Aviopuoliso Ritva (1967–) "Uskaltauduin uuteen suhteeseen 25-vuotiaana. Ritusta tuli vaimoni. Ensimmäinen lapsemme kuoli kohtuun vähän ennen laskettua aikaa. Se oli niin vaikeaa, ettemme pystyneet puhumaan. Olin melkein varma, että lähdemme eri teille, mutta niin ei tapahtunut. Saimme kaksi poikaa ja nykyään on lapsenlapsikin. Olemme olleet 40 vuotta naimisissa. Ihmeel- listä, mitä toisesta voi löytää vuosien varrella."

Ortodoksinen ystäväpiiri (noin 1980–1990-lukujen ajan) "Lapsen menetys sai meidät pohtimaan uskonnollisia asioita. Käännyimme ortodokseiksi. Menimme kirkon ystäväpiiriin, jossa saunottiin, matkusteltiin ja harjoitettiin hyväntekeväisyyttä. Jäin toiminnasta pois, kun en tuntenut tarvitsevani piiriä enää."

Eino (2000-luvun puolivälistä) "Nyt vanhemmalla iällä läheisin ystäväni on Eino, jonka kanssa käyn liikkumassa. Tutustuimme muutama vuosi sitten vaimojemme kautta. He käyvät samassa ikonimaalauspiirissä. Me käymme heillä istumassa ja he meillä. Einolle uskaltaa kertoa suoraan ajatuksiaan. Hän sanoo itsekin. Ritu on sairastellut, eikä meillä ole enää niin paljon mahdollisuuksia mennä ja tehdä kuin ennen. Senkin takia on hyvä, että on ainakin yksi tällainen pariskunta, jonka kanssa ollaan tiiviimmin tekemisissä."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi