18.4.2011 3:00
Joogaohjaaja Christina Nurmi auttoi Lauria pääseisonnassa.
"Jooga on varmaan tosi tylsää", arvelee Lauri, 9. Jalkapalloa harrastavan pojan saa kuitenkin houkuteltua kokeilemaan lasten joogatuntia, kun kertoo, että moni urheileva mies joogaa.
Matkalla nuorten kuntoklubi Gymiin Espooseen asia tulee puheeksi taksikuskin kanssa. Mies sanoo, että hänen on myös pitänyt kokeilla lajia. Lauri alkaa kiinnostua.
"Was ist Hippa auf Deutsch?" kysyy joogaohjaaja Christina Nurmi, kun paljastuu, että kaksi tunnille osallistuvista tytöistä on saksankielisiä.
Tunti alkaa joogahipalla, jossa hippa taikoo kiinnisaamansa lapsen joko puu-, sammakko- tai silta-asentoon. Pelastaja voi vapauttaa kaverin taiasta ottamalla vieressä saman asennon. Sammakkoasento on kaikkein vaativin: kyykystä pitää nostaa itsensä käsien varaan ja pysyä siinä.
Lauri ja neljä tyttöä loikkivat trampoliinien yli ja nojapuiden ali noin vartin. Tytöt kirkuvat, kun hippa tavoittaa.
Lasten joogassa tavoitteena on kehittää tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta. Se on astetta rauhallisempi tapa kuin sirkusjumppa, parkour tai telinevoimistelu. Siksi jooga voi sopia myös ujolle ja rauhalliselle lapselle. Sitä suositellaan myös rauhoittumiskeinoksi ylivilkkaalle. Ehkä Lauri muuttuisi joogatunnin jälkeen piirun verran tasaisemmaksi luonteeksi. Meditaatiota ei lapsille opeteta, vaan laji on lähellä voimajoogaa.
Lämmittelyleikin jälkeen lapset harjoittelevat tasapainoliikkeitä. Ohjaaja kehottaa ajattelemaan jalkapohjien painoa. Sitten kallistutaan X-asennossa yhdellä jalalla sivulle ja yritetään pysyä siinä ainakin kolmeen laskien. Sanotaan, että lapsen on osattava kuperkeikka sulavasti, jotta tasapaino kehittyy kunnolla. Lapsijoogit harjoittelevat kuperkeikkaa monta kertaa trampoliiniradalla.
Lopuksi lojutaan lattialla hernepussit otsalla, jonne ohjaaja pyytää lapsia siirtämään huolet ja kurjat ajatukset. Sitten pussi viskataan pois.
Kotona parin päivän päästä Lauri kokeilee joogasta tuttua liikettä, aasinpotkua. Hän nojaa käsillä sohvan reunaan ja potkaisee molemmilla jaloilla ilmaan.
"Tää on myös telinevoimistelua", Lauri puolustelee.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi