lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Häpeä seuraa peliriippuvaista

15-vuotias Karri pelasi kaikki rahansa nettipokerissa. Pokeri on verkkopeleistä kaikkein koukuttavin.

22.3.2010 3:00

Janne Hänninen

15-vuotiaana Karri päätti, että hänestä tulee pokerimiljonääri.

Hän ei olisi alaikäisenä saanut pelata rahapelejä netissä, mutta ikä ei ollut este. Ohjeet henkilötietojen väärentämiseen löytyi helposti netistä.

Karri alkoi pelata nettipokeria kaikki yöt. "Ajantaju katosi – ehkä todellisuudentajukin", hän sanoo.

Aluksi hän käytti pokeriin 20 euroa. Pian likoon meni koko 150 euron kuukausiraha. "Parhaimmillaan menetin sata euroa yhdessä pelissä. Pelasin Texas Hold'emia, turnausta ja käteispeliä. Välillä voitin, mutta lopulta kaikki meni."

Samassa tilanteessa Karrin kanssa on tuhansia suomalaisia.

Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimukseen vastasi kolme vuotta sitten 125 000 nettipokerin pelaajaa. Heistä joka viides oli joutunut pelaamisen takia ongelmiin. Kun puolestaan on verrattu ongelmapelaajien osuutta eri nettipelejä pelanneilla, luvut olivat kaikkein korkeimpia juuri pokerinpelaajilla.

Mediapsykologi Tarja Salokosken mukaan yksi pokerin koukuista on pelitaito. Pelaaja uskoo, että kun vielä vähän harjoittelee, menestys on nurkan takana.

Karrikin opiskeli pokeria kirjoista. Matemaattisesti lahjakkaana hän oppi niksit: millä kädellä on järkevä aloittaa, mistä positiosta, minkä verran kannattaa korottaa.

Matemaattisesti lahjakkaille pokerin koukun tiedetään olevan erityisen houkutteleva. He oppivat pelin nopeasti.

Tarja Salokoski on kuullut lukion oppilaanohjaajilta etevistä oppilaista, jotka ovat jättäneet lukion kesken ja päättäneet ryhtyä nettipokeriammattilaisiksi.

"Vahva koukutus perustuu myös pelin sykliin. Pelit ovat netissä käynnissä koko ajan. Voitetut rahat ovat käytössä heti uudelleen."

Karrikin alkoi pelata useita pöytiä samanaikaisesti. "Kun laitoin kaikki rahat, oli pakko yrittää pelata ne takaisin. Yöllä en saanut nukuttua, kun mietin tappioita. Homma alkoi ahdistaa. Heti rahat hävittyäni mietin, että mitä muuta rahoilla olisi voinut tehdä."

Peliriippuvuus luokitellaan psykiatriassa käyttäytymis- ja hillitsemishäiriöksi, jota pelaajien on vaikea tunnustaa itselleen.

Salokosken mukaan toimivaa hoitomallia, joka tepsisi myös nettipokerin koukuttamiin, on ollut vaikea löytää. "Heitä ei ole saatu motivoitua nykyisiin hoitoihin."

Syynä saattaa olla se, että pelin ympärille on rakennettu menestyvien nuorten miesten glamour-maailma. Siihen kuuluvat nopea raha ja nopeat autot – ei hallinnan menetys ja rahapula.

"Identiteetti on tyystin toisenlainen kuin päihderiippuvaisilla. Nettipeliriippuvaisten pitäisi hakeutua hoitoon samoihin paikkoihin, mutta he eivät koe olevansa samaa porukkaa."

Karrin kertomus on tuttu Peliklinikan kehittämiskoordinaattori Tapio Jaakkolalle. Peliongelmaisista valtaosa on nuoria miehiä.

Jaakkolan mukaan himopelaajalla ongelma on päässä eikä lompakossa. "Usein vain taloudelliset ongelmat tunnistetaan, ei mielenterveydellisiä."

"Tappio myös tuottaa voimakkaita häpeäntunteita. Pelaaja salailee ahdistusta ja masennusta."

Toipuminen lähtee A-klinikkasäätiön ylilääkärin Pekka Heinälän mukaan ajatusvääristymän tunnistamisesta. Ratkaisu ei olekaan panosten lisääminen jättipotin toivossa, vaan panosten pienentäminen.

Karrin peliriippuvuuden selvittely lähti liikkeelle, kun äiti huomasi pelimenot tilitiedoista. Karri häpesi rahojen menettämistä ja oli onnistunut pimittämään pelaamisongelman pitkään. Asian paljastuttua vanhemmat ryhtyivät tukemaan poikaa irti pelikoukusta.

Kokemus on opettanut Karrille, että ainut tapa selvitä riippuvuudesta on pysyä erossa pelaamisesta tai pelata vain kymmenellä eurolla kerrallaan.

Hän laskee pelanneensa kahdessa vuodessa muutamia tuhansia euroja. "Tajusin, että ehkei musta tulekaan pokeriammattilaista."


Peliongelmasta kertoneen nimi muutettu.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>