tiistai 18.6.2013 | Tapio  Onnittele e-kortilla
HYVINVOINTI

Hölmöläisten kellopeli

Talvi- ja kesäajan vuorottelu on haitaksi terveydelle ja voi pahentaa kaamosmasennusta

20.10.2008 0:00

kimmo taskinen / hs

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kelloja siirretään taas tunti taaksepäin, kun kesäaika päättyy.

Alituisessa kellojen siirtelyssä ei ole järkeä. Päinvastoin, se näyttää olevan haitallista terveydelle, sanovat Kansanterveyslaitoksen unitutkijat Tuuli Lahti ja Timo Partonen.

Kesäajan vaikutusta ihmisen terveyteen ei ole aikaisemmin tutkittu. Sen sijaan on läjäpäin tietoa sen vaikutuksesta talouteen, kuten liikenteeseen ja myyntiin.

Tuuli Lahden vastikään tarkastettu väitöskirja osoittaa, että yöuni häiriintyy terveillä ihmisillä useaksi vuorokaudeksi kellojen siirtämisen jälkeen.

Lahti muistuttaa, että on yksilöllistä, miten pitkään väsymyksen tunne ja elimistön oireet siirtymän jälkeen jatkuvat.

Kansanterveyslaitoksen tutkimuksista kiinnostuttiin myös Saksassa, ja vastikään valmistuneen sikäläisen tutkimuksen tulokset ovat yhtäpitäviä.

Osa illanvirkuista ei koko kesäaikana toivu siitä, että aamulla pitää herätä tuntia aiemmin kuin normaalisti.

Myös luonnostaan lyhytuniset kärsivät siitä, että kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin, jolloin muutenkin lyhyistä ja tehokkaista yöunista pitää vielä nipistää.

Kevään siirtymä rasittaa myös koululaisia ja pienten lasten vanhempia, jotka muutenkin nukkuvat liian vähän, Lahti sanoo.

Syksyn siirtymästä kärsivät puolestaan eniten aamuvirkut ja kaamosmasentujat.

Aamuvirkut heräävät aamuvaloon niin kuin ennenkin, vaikka kellon mukaan pitäisi vielä nukkua tunti.

Kaamosmasennusta syksyn siirtymä voi vaikeuttaa toisella tavalla. Kaamosmasentujalla sisäinen vuorokausi on yleensä pidempi kuin terveillä.

Yön pidentyminen syksyllä saattaa vahvistaa taipumusta, masennuspotilaita tutkinut ja lääketieteen alalta väitellyt Partonen kertoo.

Uuden rytmin omaksuminen näyttääkin olevan tavallista vaikeampaa niin sanotuille vuodenaikaihmisille: niille, joiden ruokahalu kasvaa syksyn pimeässä, ja niille, joiden mieliala vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

Nuoret ja naiset näyttävät myös olevan muita hitaampia sopeutumaan aikasiirtymään.

Lahti huomauttaa, että Kansanterveyslaitoksen tutkimus tehtiin terveillä aikuisilla.

Jos heilläkin yöuni häiriintyy oletettua voimakkaammin, miten sitten käy mielenterveysongelmaisten, joilla biologinen keskuskello toimii muutenkin jähmeästi, hän pohtii.

Myös kesäaikaa rankemmista aikasiirtymistä, kuten mannerten välisistä lennoista, ihminen palautuu oletettua hitaammin. Nyrkkisääntö yksi toipumispäivä yhtä aikavyöhykettä kohti ei näytä riittävän, Lahti kertoo.

Elimistön ja etenkin maksan toipuminen rasituksesta voi kestää jopa viikkoja, vaikka matkustaja muuten tuntisikin jo palautuneensa aikaerosta.

EU joutuu aika ajoin puolustelemaan kesäajan mielekkyyttä, edellisen kerran viime marraskuussa, sillä etenkin Ranskassa on äänekäs kesäaikaa vastustava kansanliike.

EU:n komission mielestä näyttöä terveyshaitoista ei kuitenkaan ole riittävästi. Alun perin kesäaikaa perusteltiin energiansäästöllä: kun illat muuttuvat keväällä valoisammiksi, säästyy sähköä, kun keinovaloa ei tarvita.

Energiaa ei loppujen lopuksi säästynytkään, sillä valoa ja energiaa tarvittiin vastaavasti aamulla, ja lisäksi polttoainetta alkoi kulua iltaisin entistä enemmän, kun kansalaiset alkoivat liikkua harrastuksesta toiseen iltojen pidennyttyä.

Pohjois-Amerikassa kesäaikaan siirtymisen on todettu lisäävän peltikolareita.

"On omituista, että ylläpidetään järjestelmää, joka ei enää vastaa alkuperäistä tarkoitustaan ja joka näyttää olevan haitallinen terveydelle", Lahti ihmettelee.

"Suomen kesä on jo muutenkin äärimmäisen valoisa. Suomi on mukana vain siksi, että muutkin EU-maat ovat."

EU myös pidensi Suomen kesäaikaa: nykyisin se kestää seitsemän kuukautta, ja normaaliaikaa eli talviaikaa on vain viisi kuukautta.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>