sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla

Haurasta luuta

Iris Kurikan osteoporoosi paljastui tavallisen rannemurtuman vuoksi. Näin käy monelle, eikä elämä ole enää entisensä.

23.4.2012 3:00 | Päivitetty: 23.4.2012 10:10

Vips ja plums! Liukas rantakivi koitui Iris Kurikan, 59, ranteen kohtaloksi yhdeksän vuotta sitten.

"Ajattelin käväistä pesemässä kädet ennen mökiltä lähtöä. Sain onneksi laiturista kiinni, mutta ranne napsahti poikki."

Kaatuminen olisi unohtunut pian, ellei tuttu röntgenlääkäri olisi kehottanut porilaista Kurikkaa käymään luuston tiheysmittauksessa. Epäily kävi toteen: luuston tiheys oli heikentynyt.

Näin osteoporoosi antaa usein itsensä ilmi. Luu murtuu sopivassa tapaturmassa ilman mitään varoittavia oireita.

Tukirankamme tilanne ei silti ole toivoton.

Vielä vuosituhannen vaihteessa ennustettiin, että lonkkamurtumien määrä kasvaa. Kävikin päinvastoin.

"Lonkkamurtumien määrä on kääntynyt laskuun", sanoo professori Matti Välimäki Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Valistus liikunnasta ja oikeasta ravitsemuksesta sekä kaatumisten ehkäisystä on mennyt perille.

Pehmeät konstit tehoavat. Sen todistaa juuri julkaisuvaiheessa oleva kotimainen tutkimus, joka aloitettiin jo 1990-luvulla.

Tuula Pekkarisen johtamassa tutkimuksessa oli kaksi ryhmää, joista toiselle opetettiin viikon kurssilla niin ravitsemusta, liikkumista kuin kaatumisten ehkäisyä.

Kurssilaisten D-vitamiinin ja kalsiumin saanti optimoitiin, mutta muuta osteoporoosiin liittyvää lääkitystä he eivät saaneet. Ohjausta annettiin jopa jalkineiden valintaan.

Toinen ryhmä sai tietonsa osteoporoosista seuraamalla esimerkiksi tiedotusvälineitä. Molemmissa ryhmissä oli tuhat henkilöä.

Kymmenen vuoden seurannan jälkeen kurssin käyneillä oli ollut lonkkamurtumia 55 prosenttia vähemmän kuin toisella ryhmällä.

Lääkitystä ei aina aloiteta, vaikka luun tiheys olisi alentunut.

Matti Välimäki käyttää työssään kolmen kohdan kysymyslistaa: onko potilas yli 70-vuotias, onko luun tiheys alentunut osteoporoosin tasolle ja onko potilaalla ollut murtumia? Kahteen pitää saada myönteinen vastaus ennen kuin lääkitys kannattaa aloittaa.

Lääkkeistä huolimatta murtumia voi tulla lisää. Näin kävi Kurikallekin.

"Kaaduin pari vuotta sitten talvella mahalleni tavallisella kauppareissulla."

Kurikka kävi sairaalassa, mutta mitään ei huomattu. Kivut jatkuivat, ja parin kuukauden kuluttua todettiin pahat murtumat tukirangassa. Paraneminen vei kahdeksan kuukautta, mutta keho jäi vinoksi.

Kun luu pettää, elämä ei ole enää entisensä.

"On kauheasti kipuja, kun en saa enää kroppaani suoraksi", Kurikka sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>