Ikinä ei pidä antaa periksi

Sitkeys, liikunta ja läheiset puskevat kovia kokenutta Maarit Niskasta eteenpäin.

Kuopio. Jos sitkeydestä jaettaisiin mitaleja, yksi sellainen kuuluisi kuopiolaiselle sosionomi Maarit Niskaselle, 44.

Niskanen on 50-prosenttinen invalidi. Hänen sairaushistoriaansa mahtuu laaja kirjo tuki- ja liikuntaelinvammoja sekä kymmenkunta niihin liittyvää leikkausta.

Kipu on ollut Niskasen toverina 17-vuotiaasta lähtien. Silloin hänen selkänsä rikkoutui ensi kerran. Kaularanka vaurioitui auto-onnettomuudessa.

Vakavasti oikutteleva kroppa olisi voinut viedä Niskasen sairauseläkkeelle jo vuosia sitten, mutta hän ei ole antanut periksi. Vuodet ovat opettaneet, miten vaivaisen kehon kanssa kannattaa olla ja elää.

"Ajattelen kaikessa tekemisessäni sitä, miten voin ehkäistä rappeutumista. Olen pienessä liikkeessä koko ajan."

Niskanen liikkuu niin paljon kuin kivuiltaan pystyy. Viime vuonna hän laskee liikkuneensa viitenä päivänä viikossa. Hän kävelee tai pyöräilee välimatkat ja välttelee hissiä.

Muutoin lajit vaihtelevat spinningistä lumenluontiin. "Äkkinäisiä liikkeitä vaativista peleistä on pitänyt luopua. Liikkumiseni on harmonista eteenpäin menoa."

Suosikkilaji on vesijuoksu. Hän saa oireilevan selän vertymään käymällä polkemassa vettä viisi kertaa peräkkäin.

Särkylääkkeiden määrää Niskanen pystyi vähentämään hankittuaan kehon lämmöstä muotoutuvan patjan ja tyynyn.

Lääkärit sanoivat Niskaselle jo nuorena, ettei hän ikinä synnyttäisi tai juoksisi. Nyt hän on tehnyt molemmat – juossut Naisten kympin ja synnyttänyt Miko-Matiaksen alateitse viisi vuotta sitten.

Niskasen mukaan läheiset ja ammattilaiset ovat pitäneet hänet pystyssä. "25 vuotta lääkärinäni ollut ortopedi Seppo Anttila pitää vaivojani koskevat langat käsissään. OMT-terapeutti Paavo Parviainen aukaisee lukkoja aina jostakin kohdasta ja tsemppaa."

Aktiivisuuden esikuvana Niskaselle on ollut hänen selkäsairas isänsä, jonka periaatteena on, että liikunta on lääkettä. Aviomiehelleen Mika Niskaselle vaimo antaa täyden kympin: "Hänen mielestään ei ole koskaan esteitä lähteä liikkumaan."

Vaivat ovat silti aina läsnä. Esimerkiksi kolarista muistoksi jäänyt käsien hermokipu pakotti Niskasen viime syksynä sairauslomalle.

Nyt toukokuun alussa alkoi osa-aikaeläke. Monien itkujen jälkeen hän on ymmärtänyt, että tahdin on hidastuttava.

Uuden tavoitteen saadakseen hän on hakeutunut diakoniopintoihin – nekin vain on suoritettava muita rauhallisempaan rytmiin. Niskanen tajuaa, että iän myötä kunnon ylläpitämiseksi on tehtävä entistä enemmän töitä.

"Mutta vielä on se 50 prosenttia terveyttä jäljellä."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi