keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Joukkue heittää hyvästit läskeille

Elämä & Terveys -sivujen viisikko lähti muuttamaan elintapojaan pikkuhiljaa ja pysyvästi

5.10.2009 3:00

Pekka Elomaa

Nea Virokannas, Aimo Heinäaro, Jasmin Wilen ja Tarja Jokinen kokeilivat ensitapaamisella kuntoiluvälineitä Pirkkolan urheilupuistossa.

Nea Virokannas, Aimo Heinäaro, Jasmin Wilen ja Tarja Jokinen kokeilivat ensitapaamisella kuntoiluvälineitä Pirkkolan urheilupuistossa.

 Ryhmästä on iso apu laihduttajalle. Kun uusia ruokailu- ja liikuntatapoja opettelee kimpassa, ryhmän tuki ja paine antavat voimaa jatkaa vaikeiden hetkien yli.

Parhaimmillaan ryhmä tsemppaa toisiaan ja innostaa pysymään mukana.

"On helpompi lopettaa tai antaa periksi, jos vertaistuki ja kannustajat puuttuvat", terveydenhoitaja Katri Maijanen Kannelmäen terveysasemalta Helsingistä sanoo.

Maijanen on kokenut painonhallintaryhmien vetäjä ja nähnyt ryhmien dynamiikan useaan otteeseen vuosien varrella. Omankin laihdutusryhmän voi koota ystäväpiiristä tai työpaikalta. Kaksinkin laihduttaminen on tehokkaampaa kuin yksin.

Ryhmän tukeen luottaa nyt viisi helsinkiläistä painonpudottajaa, joiden ponnisteluja seurataan talven yli näillä sivuilla.

Viisikko haluaa muuttaa elämäntapansa tosissaan ja pysyvästi – loppuelämäksi.

Tarkoitus on ottaa pieniä askeleita oikeaan suuntaan. Näin uudet syömis- ja liikkumistottumukset juurtuvat arkeen ja paino putoaa.

Se tarkoittaa lopullisia hyvästejä erilaisille laihdutuskuureille, joita kaikki ryhmäläiset ovat kokeilleet – huonolla menestyksellä.

Moni on kokenut myös jojoilmiön: kilot tulevat hyvin nopeasti takaisin, kun tehokas dieetti on päättynyt.

"Pääsin jo kerran tavoitepainooni. Kuuri oli tuskaa. Paino nousi pian takaisin entisiin lukemiin", laihduttajaryhmään kuuluva Aimo Heinäaro sanoo.

"Laihduttaminen kyllä onnistuu, kun vain ajattelen, että jaksan vielä puristaa tuon ja tuon verran. Sitten kun kuuri on ohi, huonot syömätavat usein palaavat", Heinäaro sanoo.

Myös Tarja Jokisella on samanlaisia kokemuksia. Hänkin näkee, että vain omia syömis- ja liikuntatapoja muuttamalla syntyy pysyviä tuloksia.

"Ei kukaan jaksa laskea pisteitä koko elämäänsä. Terveiden elintapojen täytyy tulla jostakin sisältä, automaattisesti."

Ryhmää yhdistää se, että he ovat jäseniä tai vapaaehtoisia Pienperheyhdistyksessä, joka on yksinhuoltajia tukeva lastensuojelujärjestö.

Tarja Jokinen, Jasmin Wilen ja Nea Virokannas ovat pienten ja kouluikäisten lasten äitejä, Aimo Heinäaro ja Pekka Kauppala toimivat kavereina lapsille, joilla ei jostain syystä ole suhdetta isäänsä.

Kaikki sanovat olevansa huolissaan omasta terveydestään ja jaksamisestaan. Äidit haluavat pysyä kunnossa ja terveinä, jotta he jaksavat touhuta lasten kanssa ja näkevät heidän aikuistuvan.

Ryhmä alkaa noudattaa Sydänliiton ja Diabetesliiton lanseeraamaa Pieni päätös päivässä -painonhallintaohjelmaa. Se tähtää elämäntavan pysyviin muutoksiin, jolloin myös tulokset ovat pysyviä. Tarkoituksena on saada oma syöminen hallintaan ja tottua liikkumaan riittävästi.

Viisikon menestystä seurataan Elämä ja terveys -sivuilla ensi kesään saakka. Ryhmää vetää Katri Maijanen.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>