lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Jupu-Tapani-Mainio ja Pazi eivät kelpaa

22.2.2010 3:00

Nimilain mukaan jokaisella täytyy olla etu- ja sukunimi. Etunimiä saa olla enintään kolme. Pojalle ei voi antaa tytön nimeä tai päinvastoin.

Maistraatit päättävät, voiko nimen kirjata väestötietojärjestelmään. Järjestelmästä jo löytyvän etunimen voi aina ottaa nimekseen.

Uusien hankalien nimien tapauksessa maistraatti voi pyytää lausuntoa oikeusministeriön alaiselta nimilautakunnalta.

"Ihmiset haluavat ihan kaikkea", nimilautakunnan puheenjohtaja Urpo Kangas sanoo.

Kaikkea ei silti saa. Etunimeksi ei hyväksytä nimeä, joka on kotimaisen nimikäytännön vastainen.

Pasi ei voi olla Pazi, koska se ei vastaa suomen kirjoitustapaa z-kirjaimen takia. Tytölle ehdotettu Iiara ei mennyt läpi, koska kolme vokaalia alussa on nimikäytännön vastaista. Aiwarikiar-nimessäkään w-kirjain nimen keskellä ei sovi. Jupu-Tapani-Mainiota ei hyväksytty, koska meillä ei tunneta kolmen välimerkin nimiä.

Jokainen tapaus katsotaan nimilautakunnassa erikseen.

"Emme ole poliisi, vaan toimimme lapsen edun mukaisesti", Urpo Kangas sanoo.

Lautakunta käsittelee vuosittain parisataa etunimiasiaa. Valtaosaan se suhtautuu myönteisesti.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.