Katso huolia kauempaa

Terve huolettomuus tulee asenteesta elämään, ei ongelmien määrästä.

Ei niin pientä asiaa , ettei se anna aihetta huoleen. Murehtiminen tuo monen elämään tummanpuhuvaa sisältöä.

Ei tämä kuitenkaan onnistu. Turha edes yrittää. Miten ihmeessä Maija jaksaa koulussa, kun se yski koko yön? Onkohan se sikainfluenssaa? Voi hyvänen aika, kuka siellä nyt soittaa näin aikaisin. Onkohan Hilma-täti kuollut?

Kuulostaako tutulta? Moni kulkee huolireppu selässä aamusta iltaan ja jatkaa murehtimista vielä yöpuulla, niin ettei uni tule.

Mieli tuottaa uusia huolia, jos vanhat alkavat loppua. Ja jos omat huolet loppuvat, voi murehtia läheisten, ystävien, naapureiden, talonyhtiön, työpaikan, Suomen tai koko maailman asioita.

Huolet ja murheet kuuluvat elämään, mutta vain osa niistä on aiheellisia. Suomea kiertävä kouluttaja ja kirjailija Anna-Liisa Valtavaara törmää koko ajan ihmisiin, joiden huolien taakka pursuaa yli äyräiden.

Valtavaara on huomannut, ettei ihmisten onnellisuus tai huolettomuus näytä riippuvan siitä, onko heillä ongelmia vai ei. Ratkaisevaa on se, miten ihminen suhtautuu kaikkeen – itseensä, elämään ja kaikkiin sen tuomiin haasteisiin.

Naiset puhuvat huolistaan enemmän kuin miehet, mutta tapa on yhteinen.

"Asiat, joista murehditaan, ovat erilaisia eri ikäpolvien miehillä ja naisilla, mutta kaikilla listan kärjessä ovat lapset, terveys ja työasiat", Valtavaara sanoo.

Huolet jumiuttavat menneisyyteen tai pimentävät tulevaisuuden näkymät. Ne myös estävät iloitsemasta elämästä tässä ja nyt.

Yhdysvaltalaisen psykologian professorin Julie K. Noremin mukaan negatiivisessa ajattelussa on hyvätkin puolensa. Pessimismi auttaa selviämään ahdistuksen kanssa, ratkaisemaan ongelmia ja pääsemään niistä eroon.

Negatiivinen ajattelu saa hänen mukaansa ihmisen tuntemaan itsensä vähemmän avuttomaksi: kun ei odota liikoja, ei myöskään tipahda kovin korkealta.

Samoilla linjoilla on yhdysvaltalainen Rockefeller-yliopiston aivotutkija Leah Kelly.

Kelly pitää mahdollisena, että pessimismi on itsesuojelumekanismi, joka antaa ihmiselle hallinnan tunteen. Se, kuten muutkin persoonallisuuden piirteet, ovat geneettisten mallien ja elämänkokemuksen seurausta.

Lapsuuden traumat, tunneperäinen stressi ja fyysinen sairaus jättävät jälkensä ihmisen kokemusmaailmaan.

Murehtija ilmaisee itseään sekä nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarvettaan murehtimalla, ajattelee lääkäri ja kirjailija Helinä Siikala. Hänen mukaansa murehtiminen ja ylihuolehtiminen ovat pohjimmiltaan sijaistoimintoja.

"Murehtijan omat tunteet ja tarpeet ovat usein kiellettyjä, ja hän heijastelee ulkomaailmaan toteutumattomia tarpeitaan ja tunteitaan ylihuolehtimalla muista. Murehtijalla ei ole ollut tilaa kasvaa omaksi itsekseen", Siikala sanoo.

Siikala pitää lyhyttä elämää niin kallisarvoisena, ettei meillä olisi varaa tuhlata sitä murehtimiseen.

Sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen arvelee suomalaisille ominaisen murehtimistaipumuksen liittyvän itäistä perua olevaan mollivoittoisuuteemme.

Mutta siinä missä Venäjällä murehtimisesta tehdään suurta sosiaalista draamaa, meillä se on usein yksilön hiljaista valitusta.

Kaikkialla maailmassa murehtijaa ei myöskään katsota suopein silmin, Järvinen muistuttaa. Tyynenmeren yhteisöissä tuhlaaminen ja elämästä nauttiminen ovat hyveitä, säästäväisyys ja murehtiminen sosiaalisesti tuomittavaa.

Länsimaiselle kulttuurille on ominaista nostaa esiin epäkohtia sen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota hyviin asioihin.

Näemme elämän ongelmana, joka tulee ratkaista. Ja siitä vasta iso taakka ihmisen harteille tuleekin.

Tämä viikko on valtakunnallinen mielenterveysviikko. Eri puolilla maata järjestetään yleisötilaisuuksia mielenterveydestä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi