lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kohti koulua

Jännittävimpiä hetkiä koulutaipaleella ovat eka- ja seiskaluokka. Uudessa koulussa aloittavat kysyivät isommilta oppilailta vinkkejä syksyyn. Teksti: Jenni Leukumaavaara

15.8.2011 3:00


Ensimmäiselle luokan aloittavan Tuomas Seppäsen, 7, kysymyksiin vastaa kolmasluokkalainen Misa Leskinen, 8.

 

Misa: "En ole ikinä myöhästynyt, mutta yksi kaveri myöhästyi kerran puoli tuntia ja joutui jäämään koulun jälkeen tukitunnille. Siellä käydään läpi se asia, mikä meni ohi."

Tuomas: "Minä ajattelin, että jos myöhästyy, pitää tulla kouluun silloin kun kaikki muut ovat poissa ja tehdä se juttu uudestaan."


Tuomas: "Saako koulussa syödä karkkia, ja onko siellä karkkitehtäviä?"

Misa: "Ei saa syödä karkkia, eikä ole karkkitehtäviä."

Tuomas: "Höh! Eskarissa meillä oli semmosia suklaatehtäviä, että aina jos sai laskettua oikein, sai suklaan."


Tuomas: "Onko koulussa lelupäiviä?"

Misa: "Joo, joskus on. Silloin leikitään leikkiaikana, ei koko päivää. Meillä kouluun sai ottaa mukaan lelun tai lautapelin."

Tuomas: "Ääh, minä olisin halunnut enemmän tv-pelin, kun ne on kivempia. Koulussa vois olla kans läppäripäivä, että saa tuoda oman läppärin! Peleissä voi tehdä kaikkea."


Tuomas: "Pitääkö syödä lautanen tyhjäksi?"

Misa: "Lautanen pitää syödä tyhjäksi, ja meillä pitää ottaa aina salaattia kans. Ope valvoo sitä. Lempparini on makaronilaatikko."

Tuomas: "Minusta nakkisämpylä on parasta."


Tuomas: Saako kouluun ottaa puhelimia?

Misa: "Saa."

Tuomas: "Jess! Olen just saanut oman puhelimen."

Misa: "Mutta sen pitää olla kiinni tai äänettömällä."

Tuomas: "Mutta saako sillä pelata?"

Misa: "Ei saa. Jos pelaa, opettaja ottaa puhelimen pois lopputunnin ajaksi."


Tuomas: Mitä penaalissa pitää olla?

Misa: "Koulusta saa terottimen, kynän, kumin ja värikyniä. Siellä ei saa tehdä mustekynällä, pitää olla lyijykynä."

Tuomas: "Pitäiskö sinne ostaa salaattia, kurkkua ja tomaattia?"

Misa: "Ei varmaan kannata."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.