13.12.2010 3:00
Koululaitoksessa on näinä päivinä haasteita järjestää joulujuhlat monikulttuurisessa ja -äänisessä maailmassa. Joulu, jonka pitäisi olla yhteenkuuluvaisuuden aikaa, saattaa pikemminkin erottaa kuin yhdistää lapsia.
Minä en käynyt lapsena uskonnontunneilla, koska perheemme ei kuulunut kirkkoon. 1970- ja 1980-luvulla tämä tarkoitti käytännössä sitä, että istuin yksin koulun kirjastossa lukemassa. Eikä siinä ollut mitään ongelmaa: pidin lukemisesta mutta se myös erotti minut muista lapsista. Ja lapsihan haluaa kuulua joukkoon.
Suhteellisen hyvin olen selvinnyt ilman uskonnontunteja, vaikkei raamatuntuntemukseni olekaan huippuluokkaa. Kerran väitin, että Raamatussa käskyjä on 13. Olin katsonut Monthy Python -elokuvia.
Kirkkoon kuulumattomille on nykyisin elämänkatsomustiedon tunnit, mutta valtaosa käy uskonnontunneilla. Entä jos uskonnontunteja vähennettäisiin ja rinnalle luotaisiin uusi oppiaine, jonka tunneille osallistuisivat kaikkien uskontojen, kulttuurien ja sukupuolten edustajat. Nimenä voisi olla elämänoppitunti tai erilaisten elämäntapojen tunti.
Oppitunnilla keskusteltaisiin ja opittaisiin tulemaan toimeen ihmisten kanssa – myös sellaisten, joiden kodeissa ei toimita samoin kuin omassa. Joka oppilas saisi vuorollaan ehdottaa aiheen, joka juuri häntä kiinnostaa.
Yläkoulussa oppitunnit voisi jakaa yleiseen tai pitkään elämänoppiin. Opiskeluun voisi liittyä erilaisia teemoja, kuten "seukkailu" tai "ärsyttävät vanhemmat".
Tunnit perustuisivat suorittamattomuuteen. Kaamosaikaan elämänoppitunnit pidettäisiin luokissa, joissa voisi lökötellä patjoilla eikä kenenkään tarvitsisi sanoa mitään, jos ei siltä tunnu. Torkutkin saisi ottaa.
Eikä oppitunnilla tarvitsisi löytää ratkaisua eikä vastauksia mihinkään. Ei tarvitsisi pärjätä.
Ai niin, mutta eihän tällaisella asenteella pärjää aikuisena eikä työelämässä. Mutta miksi kaikki haluavat työtoverikseen ihmisen, joka on avoin, suvaitseva ja joka osaa ottaa myös rennosti?
hs.elama@hs.fi Kirjoittaja on helsinkiläinen näyttelijä ja käsikirjoittaja.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi