24.8.2009 3:00
Lämpimät kivet vilkastuttavat verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.
Istumatyötä tekevän vilukissan onni on hieronta sähköllä lämpiävän patjan päällä.
Niin ainakin luulin, kunnes kokeilin lämminkiviterapiaa. Siinä kehoa lämmitetään ja hierotaan yltä ja päältä melkein kuumilla laavakivillä, jotka ovat hioutuneet pyöreiksi valtamerten tyrskyissä.
Halpaa hupia lämminkiviterapia ei ole: 80 minuuttia kestävä hoito helsinkiläisessä Senses-hoitolassa maksaa 79 euroa. Niinpä syyskylmien edullisin lämpöterapia taitaa edelleenkin irrota taloyhtiön kahdesti viikossa lämpiävästä sähkösaunasta.
Mutta jos lompakko kestää, lämminkiviterapiaa kannattaa kokeilla. Sen rentouttava vaikutus saattaisi auttaa jopa nukahtamisvaikeuksiin, niin autuaan uniseksi hoito tekee, vaikkei sitä erityisesti univaikeuksiin markkinoidakaan.
Ideana on, että erikokoisia kiviä lämmitetään ensin kuumassa vedessä. Sen jälkeen niitä asetellaan selän alle ja vatsan päälle, kämmenien sisälle ja jopa varpaiden väliin.
Kivien ja ihon väliin pannaan lämmin pyyhe tai kangas, jotta kivet eivät polttaisi ihoa.
Osa kivistä asetetaan kuitenkin suoraan ihoa vasten, esimerkiksi kämmenien sisälle ja varpaiden väliin.
Aluksi kivet jopa polttelevat, mutta hetken kuluttua lämpimään tottuu, ja sitä alkaa janota lisää.
Tunne on niin hyvä, että yritän ajatuksen voimalla estää kiviä jäähtymästä.
Hoito sisältää myös hierontaa lämpimillä kivillä, eli se ei ole pelkkää rentoa pötköttelyä rauhoittavassa ympäristössä.
Rentouttavan hoidon jälkeen olisin kaikkein mieluiten jäänyt paikoilleni nukkumaan. Kun silmät on kuitenkin pakko avata ja herätä hiljaisuudesta meluisaan arkeen, tunnelma on yhä pehmoinen. Hoitohuoneessa ei esimerkiksi ole kirkkaita valoja. Hoitaja ei myöskään ole turhanpäiväisellä lörpötellyllä pilannut rauhallista tunnelmaa.
Ihailen vielä mustia kiviä, jotka ovat hioutuneet kauniin pyöreiksi. Ne on kerätty Havaijilta, kertoo ihoterapeutti Jonna Kujanen.
Hoidon jälkeen hän kehottaa juomaan paljon vettä, sillä kivien lämpö on pannut kehon nesteet liikkeelle.
TIESITKÖ?Kivet ovat tuliperäisiä 24.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi