Kylläpä meitä hävettää

Suomalaisten häpeä kumpuaa köyhyydestä, ruumiillisesta kurituksesta, sodasta ja lamasta. Humalassa toikkaroinnin saa meillä helposti anteeksi.

Suomalainen ei häpeästä julkisesti paljon puhu. Häpeä on yksityistä ja menee ihon alle. Pahimmillaan se silti rajoittaa koko elämää.

Kuvitellaanpa monelle tuttu tilanne. Koululuokassa kaikki tietävät Erkin äidin alkolismista, mutta Erkki on aina kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kerran luokkakaveri kertoo nähneensä Erkin äidin kylällä huutamassa naama punaisena viinapullo kädessä. Kaikki tuijottavat Erkkiä, joka vaikenee ja tuntee sisimmässään häpeää.

Ihminen altistuu häpeälle jo pikkulapsena. Siihen liittyy varhainen kokemus itsen huonommuudesta ja riittämättömyydestä.

Häpeää tutkineen teologin Ben Malisen mukaan nöyryytykset ja epäonnistumiset eivät aiheuta aikuisille samanlaisia tunnevaurioita kuin lapsille ja nuorille.

Kun rikot kyläillessä ystäväsi viinilasin, saatat nolostua, mutta tunne menee ohi tilanteen lauettua. Syyllisyys liittyy johonkin tekoon, häpeä koko ihmisen persoonaan.

Amerikkalaisen kulttuuriantropologin Richard A. Shwederin mukaan ihmiset tuntevat häpeää kaikkialla maailmassa, mutta se, mitä ja miten hävetään, vaihtelee. Tansanialainen tuttava ei ymmärrä vanhainkoteja, sillä hänestä on häpeällistä, jos lapsi ei huolehdi vanhemmistaan kuolemaan asti.

"Häpeä ei ole seurausta vain yksilön omista henkilökohtaisista kokemuksista. Siihen vaikuttavat maan historia, kulttuuri, sukujen ja perheiden arvot, perinteet ja käytännöt ", Ben Malinen kertoo. Häneltä ilmestyi juuri teos Elämää kahlitseva häpeä.

"Myös perheiden välillä on eroja. Se, mikä yhdessä perheessä koetaan häpeälliseksi, ei ole sitä toisessa perheessä."

Monessa maassa perheen, suvun tai heimon maine ja kunnia menevät yksilön edun edelle. "Suomalainen ihmis- ja häpeäkäsitys on yksilökeskeinen. Aasiassa taas pidetään tärkeänä sitä, ettei yksilö nouse joukosta ", sanoo kulttuuriantropologi Minna Ruckenstein.

"Kasvojen menettäminen liittyy Aasiassa häpeään. Ihminen voi menettää kasvonsa esimerkiksi vihastuessaan."

"Suutuin kerran Bangkokissa, mielestäni oikeutetusti. Huusin ja melskasin. Paikalliset katsoivat minua säälien. Olin menettänyt kasvoni heidän silmissään", Ruckenstein kertoo.

"Kaikki, mikä erottaa muista, voi aiheuttaa häpeää: esimerkiksi sukupuoli, etninen alkuperä, terveydentila, ulkonäkö, ammatti, vauraus tai asema yhteisössä."

Häpeän rajat myös liikkuvat koko ajan. Esimerkiksi suhtautuminen paljastavaan pukeutumiseen vaihtelee vanhojen ja nuorten, uskonnollisten yhteisöjen ja valtaväestön sekä etnisten ryhmien välillä Suomessa.

"Suomessa voidaan alkoholilla liikuttaa häpeän rajaa. Jos käyttäytyy humalassa huonosti, voi myöhemmin kuitata kaiken panemalla sen humalan piikkiin." Sama ei onnistu Yhdysvalloissa, jossa varsinkin humalaiseen naiseen liitetään huonon naisen leima.

Eri sukupolvien häpeäkokemukset ovat erilaiset. Ennen vanhaan perheen köyhyys näkyi vaatetuksessa. Moni häpesi kulkea vanhempien sisarusten vanhoissa vaatteissa.

1940-, 1950- ja 1960-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten äidit joutuivat kantamaan raskaudestaan suurta häpeää.

Myös ruumiillinen kuritus on synnyttänyt paljon häpeää aiempina vuosikymmeninä. Herkät lapset kokivat sen hylkäämisenä ja torjuntana. "Nykynuorilla taas on muun muassa ulkonäkö- ja menestyspaineista syntynyttä häpeää", sanoo Ben Malinen.

Sota-ajan lapset ja vielä heidän lapsensakin ovat kärsineet sodan aiheuttamista traumoista. Lapsuutensa Kainuussa 1960-luvulla elänyt Malinen muistaa, että aikuisten puheissa korostui suomalaisten sisukas taistelu ylivoimaista vihollista vastaan.

"Oliko sodan, menetysten ja häviämisen aiheuttama häpeä helpompi torjua sankaritarinoiden avulla?" Malinen pohtii.

1990-luvun laman aikana professori Matti Kortteinen tutki suomalaisten työttömien elämäntarinoita. Häpeä nousi esiin.

Työttömyys palautti pintaan lapsuuden häpeäkokemuksia ja sai masentumaan tai kehittämään häpeäraivoa. Lapsuudessa hylätyksi tulleiden ja luottamuksensa ihmisiin kadottaneiden kokemus häpeästä oli erityisen voimakas.

"Uusimman laman synnyttämä työttömyys ei ole ehtinyt pitkäaikaiseksi. Sen vakavat psykososiaaliset seuraukset tulevat vasta parin vuoden päästä", Kortteinen sanoo.

Naiset puhuvat meillä häpeästä enemmän kuin miehet. Naisten on ollut sopivampaa tuntea riittämättömyyttä, heikkoutta ja huonommuutta kuin suorituskeskeisten ja kilpailuhenkisten miesten. Siksi häpeä voi olla miehille tuhoavampi tunne kuin naisille.

Malisen mukaan suomalaisen häpeän erikoispiirre on se, että täällä pyritään hallitsemaan tunnereaktioita ja ajatellaan, että omia asioita voi salata ja peittää.

"Salaaminen ja peittäminen lisäävät häpeää entisestään ja saavat eristäytymään. Monissa muissa kulttuureissa tunteita näytetään meitä herkemmin ja omia, vaikeitakin asioita jaetaan helpommin toisten kanssa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi