tiistai 21.5.2013 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

Laihdutuskikkana nautiskelu

Ursula Nieminen onnistui pudottamaan painoaan pysyvästi lähes 50 kiloa. Se onnistui, koska hän ei ollut itselleen liian ankara.

16.4.2012 3:00

Antti Johansson HS

Ursula Nieminen pitää painonsa kurissa muun muassa hakkaamalla halkoja.

Ursula Nieminen pitää painonsa kurissa muun muassa hakkaamalla halkoja.

Kaksikymmentä vuotta sitten sauvolainen Ursula Nieminen, 49, oli saanut kolmannen lapsensa ja painoi 110 kiloa. Maatilan emäntä rakasti leipomista ja herkuttelua.

Hän suivaantui, kun kuuli eräissä juhlissa itseään kutsuttavan läskiksi. Nieminen liittyi Painonvartijoihin ja pudotti painoaan vuodessa 46,5 kiloa.

Merkittävin saavutus oli kuitenkin se, ettei paino ole sen jälkeen enää noussut. 171-senttinen Nieminen painaa edelleen 61–62 kiloa. Hän onnistui, koska ei kieltänyt itseltään liikaa.

"Syön edelleen joka ilta puoli litraa jäätelöä", Nieminen kertoo. "Jokin ihana nautinto pitää itselleen luvata."

Hän luopui päiväkahvipullista, mutta jäätelöstä ei.

Nieminen ei myöskään alkanut urheilla.

"Olen kova touhuamaan enkä jää sohvalle makaamaan. Aloin tehdä enemmän näitä kotitilan töitä. Erityisesti tykkään puiden pilkkomisesta."

Niemisellä ei ole tiskikonetta eikä tietokonetta, mutta puuhella on. Syksyllä hän sienestää ja marjastaa miehensä kanssa.

Puolison ja muiden läheisten kannustus oli hänelle tärkeää.

"Mieheni oli aina valmis lastenvahdiksi, kun lähdin Painonvartijoihin."

Hän vähensi ruokavaliostaan erityisesti kastikkeita ja pastaa. Koko perhe oppi syömään salaattia.

"Syön kuitenkin kaikkea kohtuudella. Leivon nyt enemmän sämpylöitä kuin täytekakkuja. Kun paino alkoi pudota, vatsa ei enää ottanut vastaan niin paljon ruokaa."

Ravitsemusterapeutti Sirpa Soini haastatteli Niemistä tutkimuksessaan, jossa hän selvitti suomalaisten keinoja onnistua pysyvässä painonpudotuksessa.

Tutkimuksen mukaan keinoista tärkeimpiä ovat pysyvä muutos ruuan laadussa ja määrässä, säännöllinen ateriarytmi sekä liikunnan lisääminen.

Jotkut onnistuvat ryhmän tuella, toiset eivät kerro tavoitteestaan kenellekään. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan pessimistit onnistuvat laihduttamisessa yhtä hyvin kuin optimistit.

"Erityisen kiinnostavaa on tietää, miten laihduttajat selviävät ongelmatilanteista kuten juhlista, kyläilyistä ja lomamatkoista. Miten he selviytyvät, kun ovat ulkona syömässä esimerkiksi ystävien kanssa ja haluavat valita kevyemmän vaihtoehdon kuin muut?"

Ursula Nieminenkin retkahti ahmimaan ruokaa jokaisen Painonvartijoiden punnituksen jälkeen.

"Joka kerta se määrä kuitenkin pieneni."

Takapakkia tuli myös, jos elämässä oli surua ja murhetta.

"Sitten vaan palasin jatkamaan kevyempää syömistä. Ei se ylipaino ole tullut kolmessa viikossa, niin ei se lähdekään niin lyhyessä ajassa."


Oletko onnistunut pudottamaan painoasi ja pitämään saavutuksen? Ravitsemusterapeutti Sirpa Soini toivoo väitöskirjaansa varten tavallisten suomalaisten onnistumistarinoita. Voit ilmoittautua tutkimukseen netissä osoitteessa www.sphr.fi.

Ensimmäisiä tutkimustuloksia on odotettavissa keväällä 2013.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>