lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Laseria kainaloon!

Karvanpoistoon tarkoitettu kotilaser lupailee paljon. Vertasimme sen tehoa ammattilaisen laserhoitoon.

9.6.2010 3:00

Kuukauden sänki kotilaserilla käsitellyssä kainalossa.

Kuukauden sänki kotilaserilla käsitellyssä kainalossa.

"Laserilla poistat ihokarvat helposti ja turvallisesti."

Niin luki viime kesänä Stockmannilta tulleessa mainoksessa. Koti-laserlaitteista sanottiin, että "syntynyt lämpö tuhoaa ihokarvan juuritupen, ja useampi käsittely voi parhaimmillaan lopettaa ihokarvan kasvun pysyvästi."

Mahtavaa, tähän loppuu sheivaaminen!

Ostin laitteista sen, jolla voi laseroida yhdellä painalluksella peräti 60 karvatuppea.

Rio Salon Laser Scanning Hair Remover X60 Model LAHSW-5000 maksoi 499 euroa, Stockmannin kanta-asiakkaille satasen vähemmän.

Tosin jouduin odottamaan laitetta, sillä hittituotteen ensimmäinen erä oli myyty hetkessä loppuun.

Ja sitten testaamaan.

Ohjekirjasta selvisi, että olin onnekas: kalpea ja tummakarvainen. Laite ei nimittäin sovi tummalle iholle eikä toimi vaaleille karvoille.

Mutta samalle kesälle karvattomuudesta ei kannattanut haaveilla. "Laseriin perustuvaa karvojen poistoa pidetään yleensä tehokkaana ja pysyvänä 6 kuukauden aikana tehtävän 6 käsittelykerran jälkeen", ohjekirjanen valisti.

Käsittelyjen välissä pitää olla viikkoja.

Seuraavalle kesälle sitten!

Aloitin laseroinnin hyvissä ajoin marraskuussa.

Pieneen salkkuun asetellun laitteen käyttäminen ei ollutkaan helppoa. Ohjeita tavatessa vierähti aikaa.

Karvat piti ajella edellisenä päivänä, jotta käsittelyssä olisi oikeanmittainen sänki.

Ihonväritaulukosta piti valita kojeeseen sopiva teho.

Nostin salkusta partakoneennäköisen käsipuikon. Sain painella puikkoa hyvän tovin, ennen kuin se oli tarpeeksi tiiviisti ihoa vasten ja laserin toiminnasta kertova valkea valo alkoi välkkyä.

Kiittelin itseäni, että olin valinnut kohteeksi vain kainalon. Laserointi osoittautui nimittäin tavattoman hitaaksi puuhaksi.

Käsipuikko käsitteli kerralla vain neliösentin kokoisen alan, ja yhden alueen käsittely kesti noin puoli minuuttia. Käsipuikko ilmoitti valomerkeillä, milloin alue oli hoidettu.

Peilin kautta oli hankala asetella käsipuikkoa niin, ettei mikään kohta jäänyt laseroimatta.

Ensimmäinen käsittely tuntui oudolta. Laseria kainaloon! Välillä laser pisteli, ja haistoin vähän käryä. Siitä ohjekirja oli varoittanutkin.

Seuraavilla kerroilla en pistelyä tuntenut – ehkä alun aistimukset olivat pelokasta ylireagointia.

Ensimmäisellä kerralla yhden kainalon käsittely vei 20 minuuttia. Myöhemmin harjaannuin ja onnistuin typistämään ajan kymmeneen minuuttiin.

Sääriä en edes yrittänyt laseroida, semmoiseen urakkaan minulla ei ole aikaa eikä hermoja.

Ohjekirjassa luvataan näin: "Jokaisen käsittelykerran jälkeen havaitaan karvojen asteittaista ohenemista tai kasvun vähenemistä käsiteltävällä alueella."

Käsittelin vasemman kainaloni talven mittaan kolmeen kertaan.

Mitä sitten tapahtui?

Ei mitään.

Karvankasvu ei hidastunut, karvat eivät ohentuneet eivätkä vähentyneet ollenkaan.

Oikean kainaloni alistin verrokkitestiin.

Laserhoitoihin erikoistunut ihotautilääkäri Ari Karppinen käsitteli kainaloani ammattilaisen Aleksandriittilaserilla kolme kertaa.

Makasin hoitopöydällä suojalasit päässä, ja Karppinen liikutteli laserlaitteesta tulevaa keppiä kainalossani. Tsuk! Tsuk! Tsuk! Keppi kulki kainaloni läpi minuutissa.

Sangen nopeaa – mutta myös kivuliasta. Irvistelin ja ähisin, niin paljon laserointi poltteli.

Kallistakin lääkärilläkäynti on. Kahden kainalon kertakäsittely maksaa vähintään 140 euroa, sääret 305 euroa. Yleensä hoitoja tehdään 4–10 kertaa.

Mutta rahalle saa vastinetta: Jo kolme hoitokertaa oikeassa kainalossani toi tulosta. Kasvu hidastui, karvat harvenivat ja jäljelle jääneet haituvoituivat.

Eikä lääkäri luvannut liikoja. Karppinen kertoi, että täydellä hoitojaksolla karvankasvu pysähtyy usein vähintään vuodeksi, pidemmistä vaikutuksista ei ole tutkimustuloksia.

Karppisen Epilaser-yrityksen verkkosivuilla sanotaan suoraan näin: "Täydellistä tai elinikäistä karvattomuutta ei edes laserhoidolla yleensä saavuteta."

Helsingin Sanomat | hs.kuluttaja@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>