27.4.2009 3:00
Piikkimatto kannatta levittää pehmeälle alustalle, kuten Hanna Koikkalainen on tehnyt.
Ei tarvitse kuin maata selällään, ja uni-, stressi-, selkä- ja ruuansulatusvaivat helpottuvat. Kun lupaus oli tällainen, pakkohan fakiirimattoa oli kokeilla.
Epäilyksiä tosin herättivät väitteet jopa selkäkipujen ja iskiaksen ihmeparantamisesta.
Maahantuojan esitteessä muinainen turbaanipäinen fakiiri makailee pitkien metallipiikkien päällä.
Moderni kotifakiirin matto on onneksi lempeämpi: yli kuusituhatta muovipiikkiä on kiinnitetty rypäinä paksuhkoon kankaaseen, jonka saa kätevästi rullalle.
Mattoja myydään monella nimellä: fakiiri- eli shaktimattona, piikki- eli akupressurmattona tai akupainantamattona. Periaate on sama, mutta piikkimatossa piikit törröttävät matosta yksitellen ja shaktimatossa rypäissä.
Ensimmäisellä kerralla kokeilin fakiirimattoa lattialla niin, että sen alla oli matto ja kaksinkerroin taitettu ohut peitto. Piikit sattuivat selkään niin paljon, että masokistinen harjoitus oli pakko keskeyttää kymmenen minuutin jälkeen, ja harkitsin koko ihmiskokeen perumista. Ongelma taisi olla liian kova alusta. Kun muutaman päivän kuluttua rohkaistuin kokeilemaan uudelleen, makasin piikkimatolla futonpatjan päällä ja peiton alla.
Kipu oli selvästi vähäisempää ja meni ohi muutamassa minuutissa. Sen jälkeen selän iho jotenkin puutui tai turtui, ja iholle levisi kuumotus.
Niin on tarkoituskin. Maton vaikutus perustuu akupainantaan, jota käytetään erityisesti kivunlievitykseen ja jännitystilojen hoitoon. Piikkien pitäisi vapauttaa kehon akupisteistä endorfiineja.
En tiedä, mitä ne vapauttivat, mutta matolla makaaminen nukkumaan mennessä rentoutti selvästi ja poisti jännityksen hartioista ja yläselästä. Ehkä se myös nopeutti vähän nukahtamista, joka on välillä vaikeaa.
Alussa piikit alkoivat tuntua epämiellyttäviltä 20 minuutin makuun jälkeen, mutta sietokyky parani kerta kerralta. Myyjät suosittelevat puolta tuntia päivittäin.
Käytin mattoa parin viikon aikana kuusi kertaa. Sinä aikana en havainnut huomattavaa hyvinvoinnin lisääntymistä tai valaistumista, mutta aion käyttää mattoa edelleen apuna rentoutumisessa. Siihen se tuntuu tepsivän.
www.piikkimatto.fi
www.fakiirimatto.com
Mattoja myyvät jooga- ja terveyskaupat ja useat nettikaupat. Hinta on 60 eurosta ylöspäin.
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi