21.6.2010 3:00
Voi olla, ettei auringonotto olekaan niin pahasta kuin on luultu.
1. Ruotsalaistutkimuksen mukaan auringonotto vähentää naisten riskiä saada veritulppa ja rintasyöpä. Onko auringonotosta sittenkin enemmän hyötyä kuin haittaa?
"Kuopion yliopisto aloittelee vastaavaa tutkimusta. Oletuksena on, että d-vitamiinilisä ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja ja syöpää. Auringonotolla on hyvät ja huonot puolensa. Joka tapauksessa siinä pitää muistaa kohtuus."
2. Jos käräytän ihoni usein, miten suuri on ihosyövän riski?
"Ihoa polttavien uv-säteiden määrä on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien 12 prosenttia ja ihosyöpien määrä 20–30 prosenttia.
Ihon toistuva palaminen lisää riskiä sairastua melanoomaan. Elinaikainen uv-altistus taas vaikuttaa tyvisolusyövän syntyyn. Uusia melanoomatapauksia löytyy vuosittain noin 700, tyvisolusyöpiä jo lähes 10 000. Okasolusyöpiä eli ihon pintakerroksen pahanlaatuisia kasvaimia löytyy 900 vuodessa."
3. Miten usein ja minkä vahvuista aurinkovoidetta pitää lisätä?
"Riittävän suojan antaa voide, jonka suojakerroin on yli 20. Hyvin vaaleaihoinen, herkästi palava tarvitsee suojakertoimen 50.
Voide pitää levittää iholle puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja puoli tuntia sen jälkeen. Sitä pitää lisätä tunnin välein sekä uinnin, hikoilun ja ihon pyyhkimisen jälkeen. Valitse voide, joka suojaa sekä uvb- että uva-säteiltä."
4. Laitetaanko vauvallekin voidetta?
"Lapsen iho palaa herkemmin kuin aikuisen. Alle kaksivuotias pitää suojata auringolta vaatteilla tai varjolla.
Myös isompi lapsi suojataan auringolta ensisijaisesti vaatteilla ja pysymällä varjossa. Lisäsuojaa saa aurinkovoiteesta, jossa on korkea suojakerroin."
5. Miten hoidan palanutta ihoa?
"Viilennä ihoa suihkulla tai kylmillä kääreillä. Helpota oloa kylmällä perusvoiteella tai kortisonivoiteella. Juo ainakin kaksi litraa vettä vuorokauden aikana.
Tulehduskipulääke ja antihistamiini helpottavat ihon kurjaa oloa. Aurinkoon voi mennä vasta, kun iho ei punoita enää."
6. Jos haluan ruskettua, kumpi on turvallisempi, solarium vai aurinko?
"Turvallisimpia ovat itseruskettavat voiteet. Aurinko taas on solariumia turvallisempi siksi, että sen säteily saa ihon kuumottamaan. Siitä huomaa, että iho saa liikaa aurinkoa. Solariumissa tulee oltua helposti liian kauan. Silloin suuria määriä uva-säteitä pääsee ihon syvempiin kerroksiin vaurioittamaan ihon rakenteita."
7. Voinko mennä aurinkorannalle sairaana?
"Ranta ei ole sairaan paikka. Uv-säteily alentaa vastustuskykyä, ja infektiot voivat voimistua rannalla."
8. Miten saan rusketuksen säilymään pitkälle syksyyn?
"Ihon pintakerros uusiutuu 45–75 päivässä. Siinä ajassa rusketus rapisee iholta pois. Kosteusvoiteilla voi vähentää ihon kuivumista ja hidastaa rusketuksen hilseilyä iholta pois."
9. Lähden heinäkuussa Espanjaan. Onko hyvä ruskettaa ihoa jo sitä ennen?
"Siedätyksen uv-valolle voi aloittaa jo ennen matkaa. Tärkeää on muistaa oma ihotyyppi ja lisätä auringossa oleskelua portaittain."
10. Tuoreen tutkimuksen mukaan auringonvalo lisää miehen seksihaluja. Kannattaako väsähtänyt ukko lähettää rannalle?
"Kannattaa, ja itse kannattaa kellahtaa viereen. Ihossa syntyy auringonvalon vaikutuksesta d-vitamiinia eli steroidihormonia. Se lisää sukupuoliviettiä."
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi