28.11.2011 3:00
Kilpailunhalu on yleisempää pojilla kuin tytöillä. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkäri Jari Sinkkonen sanoo, että miehet kilpailevat silloinkin, kun siihen ei ole syytä.
"Yhdessä kokeessa nuorten piti heittää renkaita tolppaan. Naiset kävivät tiputtamassa renkaat vierestä, kun miehet mittailivat etäisyyksiä, tähtäilivät ja heittivät kaukaa, vaikka ketään ei ollut katsomassa eikä ohjetta heittoetäisyydestä ollut", Sinkkonen kertoo.
Tärkein syy miesten yleisempään kilpailunhaluun on Sinkkosen mukaan mieshormoni testosteroni, joka vähentää estoja ja lisää ärhäkkyyttä.
"Pojan aivot ovat jo kohdussa mieshormonin vaikutuksen alaisina. Tyttösikiöllä ei ole vastaavaa sukupuolihormonivaikutusta."
Jyväskylän yliopiston psykologian professori Jari-Erik Nurmi puolestaan arvelee, että vastaus ihmisten kilpailunhaluun löytyy evoluutiosta.
"Vaikeiden asioiden yrittäminen ja oppiminen on lisännyt ihmisten eloonjäämistä."
Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessorin Markku Ojasen mukaan ihmiset havittelevat kilpailemalla erityisesti valtaa, koska sen avulla voi saavuttaa etuja elämässä.
"Usein ne, jotka ovat kilpailussa taitavia, pääsevät eteenpäin."
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi