lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Mieti, mikä on oikeasti tärkeää

31.8.2009 3:00

Lukija kirjoitti: "Harva puhuu yhtä viisaasti kuin Liisa Tuovinen. Tällainen uskonnotonkin ihminen kuuntelee ja lukee aina tämän papin mielipiteitä."

Rovasti Liisa Tuovinen pyytää keskittymään olennaiseen:

"Ihmiset hakevat apua, kun he ovat umpikujassa, liian yksin tai valinnan edessä. Silloin heitä pitää kuunnella, ei neuvoa.

Jollakin voi olla tuhoisa käsitys itsestään. Silloin ihminen saattaa pitää kiinni sellaisesta selviytymiskeinosta, joka oli joskus ainoa mahdollinen. Ehkä se auttoi silloin, mutta nyt tämä selviytymiskeino saattaa toimia juuri päinvastoin.

Esimerkiksi lapsena on voinut olla viisasta pysyä hiljaa ja olla näkymätön, mutta ei enää aikuisena.

Kokemusten jakaminen auttaa itseä ja muita elämässä eteenpäin. Mikä elämässä on kiinnostavaa ja antaa voimia, vahvistuu, kun sen jakaa toisen kanssa. Se mikä on ahdistavaa ja ylivoimaista, helpottuu toisen kanssa.

Yhteys toisiin ihmisiin antaa voimia ja rohkeutta.

Elämäänsä voi löytää monenlaisia matkakumppaneita ihan lähipiiristä, esimerkiksi perheestä tai töistä. Minä löysin sen Jeesuksesta.

Oman elämänlangan löytäminen edellyttää jatkuvaa uudelleen arviointia ja kyseenalaistamista.

Koska elämäntilanteet muuttuvat, on tärkeää ymmärtää itseään, ajatteluaan, käyttäytymistään, tunteitaan ja ympäristöään. Vain siten pystyy tekemään oikeita ratkaisuja, siis sellaisia, jotka ovat juuri tässä elämäntilanteessa mahdollisia.

Itseään oppii ymmärtämään kysymällä, mitä on olla minä, mitä on tämä maailma ja mitä on olla minä tässä maailmassa? Mikä on tärkeää ja mikä on auttanut selviytymään?"

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.