20.2.2012 3:00
Olen kahdeksan viime viikon aikana viettänyt 241 tuntia pelaamalla tietokonepeliä. Se tekee keskimäärin 4,3 tuntia päivässä.
"Aattele, mitä kaikkea muuta olisit voinut tehdä sinä aikana", sanoo poikaystäväni.
Aattelen, aattelen. Olisin voinut käyttäytyä, kuten normaalin nelikymppisen ihmisen kuuluu ja lysähtää duunin jälkeen sohvalle katsomaan telkkaria. Tiekkaripeleissä voin sentään itse vaikuttaa juonen kulkuun.
Monet pelaamistani peleistä sisältävät niin paljon roolipelielementtejä, että pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat pelin tarinaan sen loppukohtausta myöten.
Esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa Bioshockissa loppu määräytyy sen mukaan, tapatko tietyt tyypit vai et. Itse tapoin ensin yhden niistä, mutta sitten se kadutti minua niin, että peruutin pelissä taaksepäin ja valitsin toisen tien. Onneksi. Saamani hyvisloppu oli niin koskettavan hieno, että se liikutti minut kyyneliin.
Se, jonka mielestä on outoa itkaista jonkun tiekkaripelin takia, ei ole koskaan lukenut hyvää kirjaa tai nähnyt loistavaa elokuvaa. Bioshockin käsikirjoitus – jonka puolivälin juonenkäänne on jotain niin epätavallista kuin oikeasti yllättävä – päihittää helposti useammat näkemistäni Oscar-voittajista. Tietokonepelin tarina vahvistuu lisäksi juuri sen takia, että koet itse rakentavasi sen. Täysin illusorista, tietenkin, mutta se tuntuu silti ihan sairaan hyvältä. Aivan kuten erinäisten örkkien tappaminen.
Jouluna aloittamassani Skyrim-pelissä olen toistaiseksi ottanut hengiltä 875 ihmistä, 487 eläintä ja 1 242 muuta oliota. Se nautinto, jota olen saanut näiden olentojen nirhaamisesta, ei tarkoita, että olen sosiopaatti.
Kyse ei ole tappamisen riemusta, vaan taktisesta ajattelusta: Pitää valita oikea ase erityylisten tilanteiden ja vihollisten mukaan. Kyse on myös fyysisestä sijainnistasi suhteessa vihollisiin. Eritoten hankalampien superörkkien tappaminen on älyn riemuvoitto.
Tiekkaripeleihin uhraamani aika ei ole tuhlattua, sillä se stimuloi aivojani ja parantaa mielikuvitustani.
Poikaystäväni, jolta sain pelin joululahjaksi, ei olisi voinut valita minulle parempaa lahjaa. Hän aikoo kuulemma silti ostaa minulle tulevaisuudessa vain parfyymeja.
Kirjoittaja on helsinkiläinen baarityöläinen.
Nysväystä tästä elämästä 20.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi