lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Nysväystä tästä elämästä

Elämä-sivujen uusi kolumnisti Heli Roiha lupaa olla tylsä.

20.2.2012 3:00

heidi piiroinen

Heli Roiha haaveilee lottovoitosta, jotta voisi piperrellä päivät pitkät pikkutarkkojen käsitöiden parissa.

Heli Roiha haaveilee lottovoitosta, jotta voisi piperrellä päivät pitkät pikkutarkkojen käsitöiden parissa.

Elämä -sivujen kolumnistina aloittaa tänään Heli Roiha, entinen mediatyöläinen, nykyinen baarityöläinen.

Hän sanoo, että hänellä on seitsemän senttiä pidemmät käsivarret kuin kokoisillaan ihmisillä tavallisesti. Hän kuvailee itseään myös sanoilla skolioottinen, neuroottinen ja tylsä. Mutta jotenkin hän saa tylsyyden kuulostamaan jännittävältä.

"Olen melkein 40, ja joudun joskus nukkumaan valot päällä, koska pelkään, että sängyn alla on mörköjä."

Roiha työskenteli Yleisradiolle 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2010. Häntä kuultiin Radiomafiassa ja Radio Extremissä. FST:n Hetimiten-ohjelmassa hän "hölötti kolmen muun kanssa siitä, miten viikkomme on mennyt". Hän oli myös yksi Tommy Tabermannin tuuraajista Uutisvuodossa – paikalla, johon Stan Saanila jäi.

Freelance-toimittajana hän kirjoitti muun muassa Image-lehteen. Kolumneissaan hän kertoi suorasanaisesti ja hätkähdyttävästi esimerkiksi parisuhteistaan. Hän kirjoitti Imageen myös jutun äitinsä saattohoidosta.

Pari vuotta sitten Roiha loikkasi baaritiskin taakse. Muutos tuli osalle tuttavista järkytyksenä.

"Yksi toimittajatuttu kysyi tosissaan, miten voin alentua tekemään baarityötä."

Suunnanmuutoksissa ei kuitenkaan ole Roihalle mitään ihmeellistä.

Hän syntyi Helsingissä ravintoloitsijaisän ja kieltenopettajaäidin perheeseen. Koulun hän aloitti Yhdysvalloissa. Kun hän oli kahdeksan, perhe muutti Tuupovaaraan Pohjois-Karjalaan.

Kahdeksannella luokalla Roiha erotettiin koulusta lintsaamisen vuoksi. Lukiota hän kävi Göteborgissa. Ruotsissa hän myös opiskeli toimittajaksi. Hän pakotti itsensä töihin radioon, jotta voittaisi ujoutensa. Sittemmin häntä on kuvailtu sanoilla avoin, räväkkä – ja ihana.

Roiha lupaa, että kolumnien aiheet tulevat omasta elämästä, joka siis on tylsää.

"Käyn töissä, nysvään poikaystäväni kanssa sohvalla ja katson telkkaria."

Hän sanoo tietävänsä enemmän villalangoista kuin politiikasta. Mutta Ysibaarin tiskin takana oppii myös ihmisestä.

"Kaikilla on pohjimmiltaan samat haaveet ja pelot. Haluamme rakkautta ja pelkäämme, ettemme ole sen arvoisia."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.