Oikeitten ihmisten joulu

Kirjailija Sinikka Nopola on vajavainen jouluihminen. Hän ei haluaisi lähettää Mannerheim-kortteja, vaan lahjoittaa huusseja Afrikkaan.

Joulu on optinen harha, kirjoitti kirjailija Kreetta Onkeli kolumnissaan. Myös jouluihminen on optinen harha, meidän ei-jouluihmisten kangastus.

Herkkä ja tunteikas jouluihminen hypistelee jo viidestoista marraskuuta tavaratalon joulukoristeosastolla tonttuja ja pieniä enkeleitä. Kotiin palattuaan hän näpertelee joulukranssia, johon hän kiinnittää huovutettuja punaisia sydämiä, ja laatii koti- ja ulkomaiset ystävät ja sukulaiset kattavan joulukorttilistan.

Minä olen kova ihminen. Tontut eivät puhuttele minua. En myöskään pidä pienistä jouluenkeleistä, sillä ne antavat väärän käsityksen arkkienkelien koosta ja luonteesta. Arkkienkeli Gabriel on pitkä ja majesteettinen, samoin Mikael ja Rafael. Pienet pipertäjät ovat pelkkiä koristenukkeja.

Lähetän joulukortteja, mutta en kirjoita niitä "sydämellä", niin kuin lehdissä kehotetaan: kynttilöiden palaessa, glögiä siemaillen, Jussi Björlingin O helga natt innoittavana taustamusiikkina.

Kirjoitan joulukortteja, koska liioittelen niiden merkitystä: oletan, että ystäväni ja sukulaiseni – olettamani jouluihmiset – jäävät haromaan postiluukun alle tyhjää, jos eivät saa nimenomaan minulta joulukorttia.

Joka vuosi hankin joulukortteja liian vähän. Muutama vuosi sitten korttilajitelman loputtua löysin kaapista lajitelman Mannerheim-valokuvakortteja: Mannerheim ratsailla, Mannerheim istumassa kalliolla, Mannerheim aasialaisen seurueen kanssa ruokapöydässä.

Oli viimeinen mahdollinen ilta viedä kortit postilaatikkoon. Päätin, että Mannerheim-korteista on tehtävä joulukortteja keinolla millä hyvänsä – ne puuttuvat neljä.

Löysin laatikon pohjalta punaista pahvia, josta leikkasin tonttulakin muotoisia pitkulaisia kolmioita. Liimasin neljään korttiin tonttulakin Mannerheimin päähän. Kortit olivat viidessä minuutissa valmiit, ei kun postilaatikolle! Tämä on nyt varmaan sitä, kun ihmisiä kannustetaan viettämään "oman näköistään" joulua, ajattelin. Tässä astelee postilaatikolle originelli camp-taiteilija, erilaisten elementtien rohkea yhdistelijä.

Kun palasin kotiin, outo epäilys alkoi kaihertaa. Eivät kai kortinsaajat ala kuvitella, että haluan irvailla Mannerheimia? Olen nimenomaan ruvennut arvostamaan häntä, koska moni fiksuna pitämäni ihminen arvostaa häntä ja koska minulla ei yleensä ole omia mielipiteitä, vaan olen kuulolla, missä mennään ja mitä "fiksut" ajattelevat.

Kirjoitin äkkiä tekstiviestin neljälle tuttavalleni: "Saatte kohta Mannerheim-joulukortin. Arvostan Mannerheimia. T. Sinikka."

Sanoin aluksi, että en ole "jouluihminen". Nyt olen pahoittanut monen jouluihmisen mielen.

Täytyy tarkentaa: en ole anti-jouluihminen vaan ainoastaan vajavainen jouluihminen.

Kurotan joka vuosi "oikeitten" ihmisten jouluun, siihen, jonka me olemme oppineet mediasta: tasapainoiset ydinperheet, pariskunnat ja suvut avaavat fiksuja kirjalahjojaan, elegantteja parfyymiputeleitaan ja laadukkaita, pistelemättömiä villaneuleitaan paketeista ekologisissa puutaloissaan, tuoksuvien, runsaskäpyisten kuustensa tuntumassa.

Lähiruokaa pullisteleva joulupöytä eleettömine kynttiläryhmineen on katettu vähintään kuudelle, sillä ainakin kaksi terhakkaa isovanhempaa elää vielä "täysillä" ja on asettunut perheen vierashuoneeseen joulunpyhien ajaksi.

Me suomalaiset olemme yksi maailman itsekkäimmistä ja yksityisyyttään eniten vaalivista kansoista. Tästä syystä ulkomaalaiset pitävät meitä häiriintyneinä. Ystävien kutsuminen jouluaattoillalliselle on meille mahdotonta.

Etenkin Hämeessä ja muualla Länsi-Suomessa liiallista seurustelua ihmisten kanssa pidetään perinteisesti "koheltamisena".

Joulun ainoat sallitut oliot oman perheen lisäksi ovat kuusesta roikkuvat enkelit ja pöydillä kököttävät tontut. Jos joku uskaltaa sanoa: "Olisi kiva tavata sitä sinkkukaveria jouluna. . . kutsutaan se joulupöytään", vastaus kuuluu: "Jouluna ei ruveta koohottaan viaraitten ihmisten kanssa."

Mutta perheissä ei ole aina kivaa. Vaikka yksin joulua viettäviä sinkkuja (40 prosenttia talouksista) säälitellään, heillä menee kuitenkin paremmin kuin perheillä. Kun juhlapyhinä tapahtuu tappo tai murha, tekijä on yleensä perheenjäsen. Yksin joulua viettävä joutuu vain harvoin tapetuksi.

Vajavaisena jouluihmisenä kurotan joka vuosi myös kohti "erilaista" joulua.

Harkitsen joulukorttien sijaan lahjoittavani huusseja Afrikan maihin, sillä mehän tiedämme, että kolme miljardia ihmistä maailmassa kärsii viemärijärjestelmän puutteesta. Ripulin aiheuttama kuolema on jouluaattona maapallollamme monta tuhatta kertaa yleisempi toiminto kuin kinkun veistely.

Suomalainen joulu, "kristikunnan suurin juhla", on siis äärimmäisen epäkristillinen juhla. Joulun lapsi Jeesus kehotti meitä nöyryyteen ja hiljaisuuteen.

Aleksin hikisen joulukadun tuntumassa istuva kerjäläinen on maiseman ainoa kristillinen aines.

"Älä vaan rupee koheltaan niitten kerjäläisten kanssa. Siittä ei tuu sulle kun vaikeuksia." 

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi