27.1.2009 0:00
Hedelmäpeliin voi jäädä koukkuun, ja vielä helpommin jos on tietty lääkitys päällä.
Hedelmäpelien ääressä kolikoita koneisiin syöttävät vanhukset ovat tuttu näky kaikkialla Suomessa.
Osa vapisevista vanhuksista saattaa kärsiä lääkkeiden sivuvaikutuksista. Yksi niistä on peliriippuvuus.
"Vakavasta peliriippuvuudesta kärsii kahdesta kolmeen prosenttia koko väestöstä. Parkinsonin tautia sairastavilla, jotka ovat käyttäneet opiaattijohdannaisia lääkkeitä, peliriippuvuus on kaksin- tai jopa kolminkertaistunut".
Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri professori Hannu Alho.
Parkinsonin tautia sairastava ihminen kärsii dopamiinin vajauksesta. Taudin hoidossa käytetetään keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.
Ne lievittävät sairaudessa lihasten hitautta, jäykkyyttä ja raajojen hallisematonta vapinaa. Samalla ne voivat vaikuttaa muutenkin potilaan käyttäytymiseen ja persoonaan.
Erityisesti tiettyjen lääkkeiden on todettu aiheuttaneen peliongelmia.
Keskushermostossa on noin 350 reseptorityyppiä.
Niistä dopamiinin reseptori D3 liittyy impulsiivisen käyttäytymisen hallintaan. Lääkkeet voivat säätää dopamiinin vaikutusta.
Ne Parkinsonin taudin hoidossa käytettävät lääkkeet, jotka aiheuttavat pelihimoa, ovat dopamiiniagonisteja eli dopamiinin kaltaisia aineita.
Dopamiini vaikuttaa myös ihmisen tunne-elämän säätelyyn ja käyttäytymiseen.
Aivoihin kemiallisesti vaikutettaessa voi aina syntyä ei- toivottuja sivuvaikutuksia, sanoo neurologian erikoislääkäri Mika Leikola.
Aiemmin Suomessa oli myynnissä monia eri dopamiiniagonisteja Parkinsonin taudin hoitoon. Monet niistä toivat sivuvaikutuksia muun muassa keuhkoihin ja sydämeen.
Nyt meillä myydään etupäässä kahta valmistetta, joilla ei ole keuhko- tai sydänhaittoja. Suomessa yleisimmin käytettävät Sifrol ja Requip voivat kuitenkin aiheuttaa peli- tai muita riippuvuuksia.
Parkinsonin taudin diagnosointia myöhentää ja vaikeuttaa se, että elimistö kykenee pitkään korjaamaan dopamiinin vajausta.
Parkinsonin taudin oireet pystytään tunnistamaan yleensä vasta, kun liikkeiden hienosäätöä ohjailevista hermoradoista on tuhoutunut jo noin 80 prosenttia.
Parkinsonin taudin lääkitys saattaa lisätä peliriippuvuuden lisäksi myös seksiriippuvuutta.
Tämä ongelma koskettaa yleensä miehiä.
"Tätä kaikki vanhemmat ihmiset eivät pidä pelkästään pahana asiana, mutta se saattaa tulla aviopuolisolle melkoisena yllätyksenä."
Välillä lääkäri saa kuulla asiasta vasta vastaanotolla, kun potilas vitsailee "uusista miehuusvuosista", Leikola kertoo.
TAUSTAPokerihimoa kuriin lääkkeillä? 27.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi