lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Patja ja tyyny uusiksi

16.1.2012 3:00


Jyrki Laakso, 47,

Suomen Nivelyhdistyksen

toiminnanjohtaja, Loviisa

 

"Minulla on molemmilta vanhemmiltani perintönä heikko selkä. Vuosien ajan heräsin öisin selkäkipuun, ja kipu paheni koko ajan. Jouduin syömään särkylääkkeitä, ja niiden vaikutuksen alkamista odotellessani valvoin aamuöisin.

Pahimmillaan selkä saattoi olla jo nukkumaan mennessä kipeä. Silloin tiesi, että tästä tulee vaikea yö. Huonosti nukkuminen vaikuttaa elämään aika tavalla. Oikein väsyneenä saatoin nukkua aamuun asti, mutta silloin sängystä ylös nouseminenkin sattui.

Vuonna 2006 Nivelyhdistyksen väestä koottiin testiryhmä, joka kokeili vartalon muotoon mukautuvia patjoja ja tyynyjä kolmen kuukauden ajan.

Kun totuin uuteen sänkyyn ja tyynyyn, kipuni loppuivat käytännössä kokonaan. Ilman testiä en olisi osannut kuvitella, että sängyllä on noin iso vaikutus. Minulla oli aiemmin ihan laadukas joustinpatja, ja ajattelin, ettei kivulle voi mitään.

Testin jälkeen ostin testipatjan ja -tyynyt itselleni. Nykyhinnoin lähes 2 000 euron sijoitus nukkumiseen kuulostaa raa'alta, mutta jos olisin tiennyt vaikutuksen, olisin raapinut rahat jo aiemmin kasaan.

Nyt kunnon sänky ja tyyny olisivat viimeisten asioiden joukossa, joista luopuisin. Varsinkin heidän, joilla suvussa on selkävikoja, kannattaa toimia ajoissa.

Nyt mielialaani nostaa jo pelkkä tieto siitä, etten tule heräämään selkäkipuun."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.