Pitääkö hengittämistäkin opetella?

Keuhkomme ovat vajaakäytöllä. Hengitystunnilla asiaa parannetaan harjoittelemalla joogan tekniikoita ilman liikkeitä.

Fysioterapeutti Malla Rautaparta kaivaa kaapista puolikkaan luurangon. Torsossa on jäljellä selkäranka ja kylkiluut.

"Täällä ovat keuhkot", Rautaparta sanoo ja osoittaa kylkiluiden alle. "Miehillä keuhkojen tilavuus on noin kuusi litraa ja naisilla viisi litraa."

Sitten seuraa tietokilpailukysymys: "Arvaatko, paljonko ihmiset yleensä käyttävät keuhkojensa tilavuudesta?"

Veikkaan puoltatoista litraa.

"Noin puolta litraa!"

Minunkin keuhkoni ovat selvässä vajaakäytössä, Rautaparta sanoo tarkkailtuaan kylkieni liikkumista. Hengitän liian nopeasti ja pinnallisesti.

Harjoittelemalla hengittämään syvemmin pystyisin muun muassa vähentämään stressiä ja väsymystä. Yksi treenauskeino on jooga, jota Rautaparta on opettanut 30 vuotta.

Joogan hengitystekniikoita voi kuitenkin harjoitella myös ilman liikkeitä. Perinteisten joogatuntien lisäksi Rautaparta vetää erityisiä hengityskursseja ja tarjoaa henkilökohtaista hengitysohjausta.

Mitä hengitystunnilla sitten oikein tapahtuu?

Aluksi Rautaparta kysyy, mitä toivon tunnilta ja onko minulla hengitykseen vaikuttavia sairauksia. Kärsin allergisesta nuhasta, joten kysyn, voinko hengitysharjoittelulla lievittää allergiaoireita.

Rautaparta kertoo ohjanneensa useita astmaatikkoja. Heille hän on suositellut harjoitusta nimeltä kapalabhati eli kallonputsausmenetelmä. Tukkoisuuden lisäksi harjoitus karkottaa kuulemma päästä turhat ajatukset.

Rautaparta pyytää minua käymään selälleni joogamatolle ja hengittämään vain nenän kautta.

Sisään saan hengittää normaalisti, mutta uloshengityksen pitää olla voimakas tuhahdus – kuin niistäisi räkää ulos sieraimista. (Jottei räkä oikeasti lentäisi, Rautaparta suosittelee nenähuuhtelukannun käyttöä ennen harjoitusta.)

Touhu on yllättävän raskasta. Muutaman kymmenen tuhahduksen jälkeen keuhkoissa tuntuu miltei samalta kuin lyhyen juoksuspurtin jälkeen.

Saan levätä hetken ja hengittää normaalisti. Sitten Rautaparta tunnustelee vatsaani ja kylkiäni tunteakseen, liikkuuko palleani. Pallea liikkuu hieman, mutta aivan liian vähän.

Seuraa harjoitus, jossa minun pitää ohjata ilma syvälle napaa kohti niin, että hengittäessäni sisään vatsani kohoaa ja hengittäessäni ulos vatsa painuu alaspäin.

Ohje ei kuulosta monimutkaiselta, mutta huomaan hönkiväni juuri päinvastoin: hengittäessäni sisään vedän vatsan sisään. Ilma menee silloin vain keuhkojen yläosaan ja hengitys on pinnallista.

Rautaparta neuvoo ajattelemaan, että ylävartaloni halki vierii pallo, joka menee kohti vatsaa jokaisella sisäänhengityksellä ja kohti rintakehää jokaisella uloshengityksellä. Mielikuva toimii: saan pallean haltuuni ja hengitykseni syvemmäksi.

Rautaparta suosittelee minulle pallohengitys- ja kapalabhati-harjoituksia päivittäiseksi treeniksi, ja loppuajan käytämme niiden hiomiseen.

Tunti päättyy noin vartin etuajassa, mutta se on ollut ilmeisen tehokas, sillä huomaan hengitykseni rauhoittuneen selvästi ja oloni tyynemmäksi.

Treenattavaa kuitenkin riittää, sillä Rautaparta kertoo, että taitavimmat joogan harjoittajat saattavat harjoituksen aikana hengittää vain kaksi tai kolme kertaa minuutissa.

Malla Rautaparta järjestää ohjausta Helsingin Kampissa Studio Manipurassa (Salomonkatu 19). Tuntien hinta 30–35 e.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi