16.1.2012 3:00
Jännittää . Olen menossa kokeilemaan kuntokeskus Elixian uutta puolen tunnin jumppaa, jonka nimi on 500 kcal. Se tietää kipua.
Epäilen silti mainoslauseita. Painan 60 kiloa. Jotta kuluttaisin puolessa tunnissa 500 kilokaloria, minun olisi juostava koko ajan 16 kilometrin tuntivauhdilla. Sitä vauhtia melkein voittaisi maratonin naisten suomenmestaruuden.
Mainos näyttää kuitenkin toimivan. Sali on täynnä eri-ikäisiä ja -kokoisia liikkujia.
"500 kilokaloria on tavoite, ei lupaus", tarkentaa ohjaaja Anne Partala.
Tavoitellaan sitten.
Alkulämmittely on nopeaa juoksemista steppilaudalle ja alas. Syke nousee heti korkeammalle kuin peruslenkillä.
Tunti etenee kolmessa kuuden minuutin jaksossa. Jokaisessa tehdään neljää lihaskuntoliikettä.
Liikkeet ovat yksinkertaisia: erilaisia kyykkyjä, vartalon ojennuksia ja yläselän kiertoja punnerrusasennosta. Tehot kiskotaan isoista lihaksista eli reisistä ja pakaroista. Käsissä on käsipainot tai painokiekko.
Kyykkään, pompin ja tarraan kiekkoon hikisin käsin. Syke pysyy koko ajan korkealla, sillä liikeradat ovat isoja ja hyppyjä on paljon.
"Nyt mennään ulos mukavuusalueelta", Partala kannustaa.
Välillä jäähdyttelemme kävelemällä salia ympäri. Vesipullot tyhjenevät.
Rasitusta voi säätää itse: ei ole pakko hypätä, juosta tai ottaa isoja painoja. Mutta sillä tavalla ei paljoa kuluta.
Reiteni pettävät. Toisen kuusiminuuttisen loppupuolella en enää pysty hyppäämään steppilaudalle. Moni muukin näyttää vaihtaneen hypyt askellukseen.
Kolmannella jaksolla alkaa silmissä sumentua. Mutta peruskuntoliike ei armahda: kyykkyyn, lankkuun, kyykkyyn ja hyppy! Sydän hakkaa 186:ta lyöntiä minuutissa, lähellä maksimia. Oksettaa vähän.
Sitten puolituntinen on ohi. Sykemittarini mukaan olen kuluttanut 291 kilokaloria. Keho tuuppaa ulos noin litran jälkihikeä. Edellisellä tunnilla eräs mies on kuulemma saanut mittariinsa yli 600 kilokalorin lukeman.
Ei ehkä ole tervettä liikkua pelkät kalorit mielessä. Mutta jos tavallinen kuntoilija haluaa kehittyä, kroppaa on hyvä välillä rääkätä. Jälkeenpäin tuntuu kuin leijuisi.
Vauhti ja massa lisäävät kulutusta 16.1.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi