12.9.2011 3:00
Ester Malmberg, 83, Lahti. Eläkeläinen.
Asiantuntijan vinkit:
"Ester syö monipuolisesti, myös kasviksia ja hedelmiä. Aamiainen kannattaa jakaa kahteen osaan, jos heti herättyä on vaikea syödä. Jos hän syö kerralla vain vähän, hänen kannattaa tihentää ateriarytmiään. Välipala lounaan ja iltapalan välissä on paikallaan. Annoskokojen riittävyyden näkee parhaiten siitä, pysyykö paino ennallaan."
Esterin kommentti:
"Painoni on pysynyt vuosikausia samana, ja lääkäreiden mukaan olen ikäisekseni erinomaisessa kunnossa. Vain polvessa oleva kuluma estää yli parin kilometrin kävelyt. En kauheasti välitä makeasta, mutta iltapäiväkahvit nautin joka päivä lounaan jälkeen. Yritän olla syömättä kuuden jälkeen illalla, sillä muutoin makuulle mennessä voi närästää."
Tässä iässä:
Yli 70-vuotiaat voivat elellä nuorempien ylipainorajoilla, eli painoindeksi voi olla 25–30. Voita ja sokeria ei tarvitse vältellä, etenkin jos ne saavat ruuan maistumaan. Margariineja ja öljyjä kannattaa kuitenkin suosia, sillä pehmeät rasvat auttavat estämään tulehduksia.
Tärkeintä on syödä ja juoda tarpeeksi. Ikääntyneen energiantarve voi olla hieman pienempi kuin nuorempana, etenkin jos liikkuminen vähenee. Mutta vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve ei pienene.
Moni yksin elävä vanhus ei viitsi laittaa ruokaa vain itselleen. Pelkästä riisivellistä ei kuitenkaan saa riittävästi ravintoaineita, ja toimintakyky kärsii.
Yli 60-vuotiaille suositellaan 20 mikrogramman D-vitamiinilisää päivittäin. Vähempikin riittää, jos syö kalaa ja vitaminoituja ruokia.
Proteiini auttaa säilyttämään lihaksia. Esimerkiksi 60-kiloinen tietää saavansa tarpeeksi proteiinia, kun nauttii päivittäin puolisen litraa maitotuotteita ja kaksi lämmintä ateriaa, joissa on lihaa, kanaa tai kalaa.
Neljän iän eväät 12.9.2011
Nuoren luille kalsiumia 12.9.2011
Lihaksille myös hiilareita 12.9.2011
Ajattele sydäntä nyt 12.9.2011
Ote Salmen ruokapäiväkirjasta 12.9.2011
Ote Joakimin ruokapäiväkirjasta 12.9.2011
Ote Tertun ruokapäiväkirjasta 12.9.2011
Ote Esterin ruokapäiväkirjasta 12.9.2011
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi