30.4.2009 3:00
"Haluatteko kuulla maailman vanhimman vitsin?" Janne Hiltunen tiedustelee keväisellä terassilla. Vastausta odottamatta hän nostaa takapuoltaan ja pärisyttää huuliltaan pieruäänen. Seitsemän hengen seurue hekottaa.
"Pissakakkajutut naurattaa aina", saman porukan Karri Sinkkonen selittää.
"Koska sä et tajua muita!" kaverit pyrskähtävät päälle.
Helsingin Sanomat jalkautui vapun kunniaksi Kampin Narinkkatorin nurkille vitsailemaan. Valitsimme kirjoista, netistä ja muistista vanhoja ja uusia vitsejä – sekä hyvää että huonoa makua. Kerroimme vastaantulijoille juttuja ja kirjasimme, mikä huvitti.
Vitsit, joissa ivaillaan julkisuuden henkilöille, ovat yhä in. Esimerkiksi: Montako Ahtisaarta mahtuu kuplavolkkariin?
"Enpä tiedä", Reijo Hietamäki arpoo.
Hietamäki virnuaa, vaikka ilmeen perusteella epäröikin, saako tälle nauraa.
Vanhan bussiaseman ikkunalaudalla teetä hörppivän Tuomas Bingin mielestä "pyhien asioiden raiskaaminen" naurattaa aina. Esimerkiksi Jeesuksen ja nykyajan nuoren samankaltaisuus: kumpikin elää kotona kolmekymppiseksi, lävistyksiä on vaikka muille jakaa ja jos ne joskus jotain tekee, se on ihme.
"Kyllä kaikesta voi laskea leikkiä, jos sen tekee hyvällä maulla", Kampin keskusta kohti kulkeva Jenni Marttila pohtii.
Testin perusteella makuasioilla ei ole niin väliä – törkeät jutut naurattavat useimpia. Esimerkiksi se, mitä Michael Jackson etsii keittiöstä: pientä suuhunpantavaa.
Mitä shokeeraavampi, sen parempi.
Jotkin aiheet tuntuvat olevan läpeensä kaluttuja. Ruotsalaisvitseille ei naura kukaan. Myös vastaus siihen, mitä blondi tekee ensimmäiseksi aamulla – käy suihkussa ja lähtee kotiin – saa osakseen lähinnä hymähtelyä.
Onneksi ei ole pakko rienata. Näinkin simppeli kikatuttaa Anna Bergiä:
Kaksi kannibaalia söi klovnia. Toinen toiselle: "Maistuuko tämä sinustakin hassulta?"
Vastaantulijat kertoivat myös omia suosikkivitsejään. Lyhyimmän veisteli Jussi Ruikka:
Mitä Darth Vader sanoi pimeässä?
"En näe Lukea."
Jutuista ilkein nauratti eniten. Päivi Natrin mielestä se oli "niiiiin rivo".
Punatukkainen venäläinen prostituoitu päätti juhlistaa kotimaansa itsenäisyyspäivää. Hän tatuoi molempiin reisiinsä kuvan, toiseen Vladimir Putinin ja toiseen Dmitri Medvedevin. Nainen päätti tarjota juhlan kunniaksi ensimmäiselle asiakkaalle ilmaista palvelua, jos tämä tunnistaisi, keitä tatuoinneissa oli.
Suomalainen mies saapui vastaanotolle. Punapää kertoi erikoistarjouksestaan ja levitti jalkansa. Suomalainen katseli aikansa kuvia ja totesi:
"En minä noista laitimmaisista tiedä, mutta keskellä on ainakin selvästi Tommi Läntinen."
Omakohtaiset tarinat tulevat vitsien rinnalle 30.4.2009
TAUSTAMelkein kaikelle saa nauraa 30.4.2009
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi