lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sanottua

18.1.2010 3:00

"Pomo tilasi baarin tiskillä kaksi tuoppia. 'Ja sulle tequila, että pääset heti avautumaan.' Esitäytetyn lomakkeen ruotimiseen käytettiin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen tilattiin toinen kierros tequilaa.

Loppuajan keskustelimme oluen äärellä muun muassa tuntikirjauskäytännöstä. Esimies sanoi kohtuullisen suoraan, että 'väärennä ne tuntikirjaukset, jos et muuta keksi, että minä en niitä jaksa kytätä'. Seuraavana aamuna kummallakin oli krapula."

Mies, it-ala

"Entisessä työpaikassani kukaan ei uskaltanut antaa esimiehelle negatiivista tai kehittävää palautetta, koska kaikki tiesivät, että hän halusi kuulla vain kehuja itsestään."

Nainen, tekniikan ala

"Entinen esimieheni vei minut aina lähibaariin ja kysyi, onko mitään juoruja ja ketä olet pannut viime aikoina. Sitten hän kertoi, ketä itse oli kiksautellut. Siinä se kehityskeskustelu suunnilleen olikin."

Nainen, media-ala

"Yleensä kehityskeskustelujen pitämiselle on hirveä kiire, kun ylin johto saa kierroksen vihdoin pyörimään. Kolme keskustelua menee vielä päivässä, neljäkin menettelee, mutta viisi on jo pure hell -tyyppinen ratkaisu. Tähän kuitenkin monesti turvaudutaan johdon sitä vaatiessa.

Kun alaisia on liikaa, keskustelut alkavat maistua pian puulta. Taju alkaa lähteä, kun viidennentoista kohdalla käydään läpi samat lorut ja kysymykset."

Mies, it-ala

"Teknisillä aloilla olevat kaverit tuntuvat keskusteluissa vain hilaavansa palkkaansa ylös. Omissa keskusteluissani rahasta ei ikinä ole puhuttu.

Erään esimiehen kanssa kehityskeskustelun sisältö oli tämä: ensin haukuttiin työkaverit ja loppuaika kehuttiin itseämme ja toisiamme. En tiedä, oliko strategia sama muidenkin työntekijöiden kanssa."

Nainen, media-ala

"Viimeisintä kehityskeskustelua edelsi tilanne, jossa itse tiesin hoitaneeni työn motivaationpuutteen vuoksi huonosti. Pomo oli vaivautunut, joten sanoin itse, millainen tilanne mielestäni oli. Tämä oli malliesimerkki toimimattomasta esimies–alais-suhteesta – asia olisi pitänyt hoitaa jo selvästi aiemmin.

Puolivuosittainen kehityskeskustelu ei todellakaan saisi olla ainoa tilanne, jossa palautetta annetaan."

Mies, it-ala

"Moni työkaverini kokee, ettei keskustelusta ole mitään hyötyä. Itse yritän käyttää hyväkseni tilaisuuden puhua omasta näkökulmastani. Uskon, että jotain jää mieleen.

Esimiehen tulisi pitää keskustelua ainakin jonkin verran tärkeänä. Viimeksi esimiehelläni oli koko ajan kännykkä pöydällä, ja hän vilkuili ja jopa vastasi siihen kerran keskustelumme aikana!"

Nainen, sosiaali- ja terveysala

"Työpaikallani keskustelut käydään kaksi kertaa vuodessa, ja niissä puhutaan myös palkasta. Suuressa yrityksessä homma ei toimi kovin joustavasti, ja esimiehillä on huonot valtuudet viedä palkankorotustoiveita eteenpäin. Kehityskeskustelujen sujuminen riippuu paljon siitä, millaiset välit esimieheen ovat muutenkin."

Mies, tekniikan ala

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.