9.3.2009 14:00
Tänäkin aamuna moni päättää: Nyt saa kessuttelu loppua.
Samat ihmiset ovat kokeilleet lopetusta todennäköisesti lukuisia kertoja vuosien ajan – ja aina huonoin tuloksin. Aniharva onnistuukaan ensimmäisellä kerralla.
Yli kaksikymmentä vuotta tupakoinut helsinkiläinen Sari Korteniemi on yrittänyt päästä tupakasta eroon useita kertoja.
"Vakavia yrityksiä on kaksi ja niitä vähemmän vakavia onkin sitten monta", hän kertoo.
"Kokeilin laastareita ja purkkaa, mutta sivuoireet olivat liikaa. Ihan kuin olisin ollut rankalla paastolla."
Korteniemi on ollut tupakoimatta nyt kolme vuotta. Avun hän löysi Allen Carrin kirjasta Stumppaa tähän.
"Kirjan aloittaminen jännitti, sillä minua pelotti, pystynkö lopettamaan. Päätin kuitenkin yrittää." Korteniemi suositteli kirjaa ystävilleen, joista ainakin kaksi on onnistunut.
Vain pari prosenttia lopettaneista tekee päätöksensä pelkällä raudanlujalla tahdonvoimalla. Suurin osa tarvitsee vieroitukseen tukea.
"On niitä, jotka puhuvat vakavasti hoitoa vastaan ja niitä, jotka puhuvat sen puolesta", sanoo Juha Eronen Stumppi-neuvontapuhelimesta
Lopettaminen on henkilökohtainen prosessi, jossa riippuvuuden luonne ratkaisee.
"Ensiksi kartoitetaan, minkälainen tupakoitsija olet. Ja jos tarvetta on, sitten mietitään minkä tyyppinen korvaushoito tulisi aloittaa ryhmässä käynnin lisäksi", kertoo Helsingin kaupungin tupakkaklinikan terveydenhoitaja Lilja-Marita Kiviaho.
"Korvaushoidossa täytyy muistaa kärsivällisyys, sillä nikotiinireseptoreiden rauhoittuminen eli fyysisestä riippuvuudesta toipuminen vie oman aikansa."
Vieroitushoito kestää vähintään kolme kuukautta, ja se tulisi päättää vuoden sisällä. Moni kuitenkin joutuu ojasta allikkoon etenkin nikotiinipurukumin kanssa.
Yhden vertauksen mukaan purukumilla vieroitus on yhtä hölmöä kuin alkoholistia vieroittaisi paheestaan viinalla.
Kun riippuvuus vaikkapa purukumiin kestää vuosia, korvaushoito on muuttunut ylläpitohoidoksi. Niin tai näin, purukumin louskutus on joka tapauksessa vaarattomampaa kuin tupakointi.
Monet lääkärit puoltavat lääkehoitoja kuitenkin siksi, ettei niihin synny samanlaista riippuvuutta kuin nikotiinituotteisiin. Riippumatta apukeinosta tärkein kannustin on joka tapauksessa motivaatio. Tutkimusten mukaan jo pelkästään neuvonta vastaanotolla terveyskeskuksessa lisää onnistumista.
Tukiryhmiin osallistuvilla on takanaan keskimäärin kolmesta neljään yritystä. Kokemukset korvaushoidon tai lääkityksen yhdistämisestä vertaistukeen ovat hyviä.
"Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole", muistuttaa hypnologi Pentti Sundell Suomen hypnoosi- ja rentoutuspalvelusta.
"Hypnoosi on vain yksi menetelmä muiden joukossa. Peruslähtökohta on, että ainoa tapa on lopettaa kerralla. Ei savuakaan päätöksen jälkeen", Sundell muistuttaa.
Purkkaa, hypnoosia, nappuloita 9.3.2009
TIETOKULMANeljä kymmenestä yrittää 9.3.2009
OIREETLopettaminen myös koettelee 9.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi