Stressihormoni haluaisi vain hyvää

Lyhytaikaisessa henkisessä paineessa elimistömme ärhäköityy, mutta pitkittyessään stressi pystyy lamaannuttamaan meidät täysin

 Osta asunto, hoida koiraa, pidä pihaa vaimon kanssa, ja niin edelleen.

Voi olla, että kappaleessaan Aamuisin Zen Café -yhtyeen Samuli Putron ajatuksena on ollut kritisoida keskiluokkaisen elämäntavan tyhjyyttä. Samalla hän on tullut kuitenkin tavoittaneeksi jotain stressin olemuksesta.

Putro laulaa asunnon ostamisesta, pihan pitämisestä ja koiran hoitamisesta ympäristön vaatimuksina, jotka laulun kertoja on omaksunut.

Psykologisessa tutkimuksessa stressi määritellään usein yksilön tunteeksi siitä, että ympäristön vaatimukset ja omat voimavarat ovat epätasapainossa.

Paha juttu on siis ympäristön paine. Itse stressin tunne kertoo vain, että elimistö on noussut ympäristön vaatimuksia vastaan ja yrittää palauttaa tasapainon, homeostaasin.

Elimistön kehittämä stressivaste syntyy aivojen hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten muodostaman niin sanotun HPA-akselin toiminnan kautta.

Nämä kaikki ovat sisäeritteisiä rauhasia, jotka tuottavat erilaisia säätelyhormoneja.

Stressihormonien erityksellä on hyvä tarkoitus. Niiden avulla elimistö siirtää ainetta ja energiaa stressin aiheuttajan vastaiseen toimintaan.

Energia ohjautuu liikkuviin lihaksiin, lihasten kasvu edistyy, lisääntymisaikeet haihtuvat hetkeksi mielestä, ruokahalu vähenee ja mieli terästäytyy älyllisiin ponnistuksiin.

Jotta stressivaste voi tapahtua tarvittaessa uudelleen, on tärkeää, ettei se unohdu päälle, vaan heikkenee stressin aiheuttajan väistyttyä.

HPA-akseli sääteleekin omaa toimintaansa niin sanotun negatiivisen palautteen kautta.

Jos ympäristön paine ei kuitenkaan kohtuudella hellitä vaan jatkuu tunteja, päiviä tai jopa kuukausia, myös vaste pitkittyy.

Pitkittyessään vaste voi vahingoittaa negatiivisen palautejärjestelmän toimintaa ja saada stressihormonien tuotannon pyörimään ylikierroksilla.

Lyhyt- ja pitkäaikaisen stressin välillä onkin keskeinen ero. Stressivasteen pitkittyessä alkavat sen haitat olla hyötyjä suuremmat.

Kun aine ja energia on ohjattu stressitekijän vastaiseen toimintaan, muu elimistö toimii puolivaloilla. Tämän vuoksi pitkäaikainen stressi tekee meistä haavoittuvia.

Tartuntataudit tulevat helpommin, kun immuunipuolustukseen ei riitä energiaa. Siksi raskaan työprojektin jälkeen iskee usein flunssa.

Tiedetään myös, että jos aivot jäävät pyöriskelemään stressihormoneissa, hippokampuksen hermosolut alkavat tuhoutua, mikä heikentää muistin toimintaa.

Ihminen pyrkii aina henkilökohtaisen hallinnan tunteeseen. Kun pinnistely ei auta, vaan paperipino pöydällä kasvaa hallitsemattomasti, me ennen pitkää ahdistumme, väsymme ja masennumme. Tulee burn out.

Loppuun palaminen onkin stressiä, jota ei ole katkaistu ajoissa. Keho lakkaa toimimasta aktiivisesti ja jää odottamaan aikaa, jolloin kannattaa taas yrittää.

Se, kuka kokee minkäkinlaisen paineen stressaavana, on kuitenkin yksilöllistä – sekä perimä että lapsuuden kokemukset vaikuttavat.

Lapsuudessaan masentunut masentuu aikuisena helpommin uudestaan, koska HPA-akselin toiminta ja näin ollen elimistön kyky sietää stressiä ovat häiriintyneet.

Ympäristön epävakaus ja kiire tulevat näiden alttiustekijöiden päälle.

Usein olemme voimattomia vaikuttamaan stressin syihin ympäristössämme ja meidän on tyydyttävä opettelemaan stressin hallintaa.

Tähän on työkalu olemassa. Meillä on nimittäin stressaantumiskyvyn lisäksi myös antistressijärjestelmä.

Sitä on tutkittu vähemmän kuin stressivasteita, mutta tiedetään, että muun muassa ihokosketus, imettäminen, seksi sekä erilaiset rauhoittumis- ja meditaatiotekniikat lisäävät rauhoittavan oksitosiini-hormonin eritystä aivolisäkkeen takalohkosta.

Antistressijärjestelmän voi opetella käynnistämään tekemällä säännöllisesti näitä asioita. Kiinalaiset taiji-voimistelijat tekevätkin, kun he liikkuvat puistossa äärimmäisen hitaasti aamuisin.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi