perjantai 1.8.2014 | Maire  Onnittele e-kortilla

"Supistuskipu ei ole vihollinen"

29.6.2009 3:00

 Kun helsinkiläinen Päivi Maaranen odotti ensimmäistä lastaan, vauva pysyi päättäväisesti loppuun asti perätilassa eli synnytystä ajatellen väärinpäin.

Normaalia alatiesynnytystä toivonut ensikertalainen sai lääkäriltä luvan synnyttää alakautta. Kivunlievityksenä Maarasella oli epiduraalipuudutus ja ilokaasua, ja paikalla paljon porukkaa.

"Oli kätilö ja harjoitteleva kätilö, lääkäri ja harjoitteleva lääkäri, hirveästi ihmisiä", äiti muistelee nyt kuusivuotiaan Viivin syntymää.

Alavartalon puuduttanut epiduraali heikensi supistuksia, ja Maaranen sai synnytyksen vauhdittamiseksi oksitosiinia. Siitä seurannut voimakas ponnistamisentarve yhdistettynä tunnottomaan alavartaloon aiheutti sen, että hän ponnisti liian lujaa ja repesi.

Parin vuoden kuluttua diplomi-insinööri alkoi odottaa toista lastaan. Hän alkoi perehtyä toisenlaisiin tapoihin synnyttää.

"Tuli luottamus, että naiskroppa pärjää omillaan, ilman lääkitystä. Lisäksi halusin rauhallisemman synnytyksen."

Näistä syistä Päivi Maaranen synnytti toisen tyttärensä kotona. Apuna oli oman aviomiehen lisäksi kätilö sekä koottava synnytysallas, jonka veteen Maaranen ponnisti Millan.

"Avautumisvaiheessa kävelin, käytin ääntäni ja liikuin jumppapallolla. Altaassa vesi rentoutti hyvin."

"Synnytys ei ollut kivuton, mutta supistuskipu ei ole vihollinen vaan tuo vauvaa lähemmäksi. Synnytyksessä tietää myös, ettei se kestä loputtomiin."

Kolmannen lapsen, Lennin, odotusaikana perhe asui Ranskassa. Siellä raskausseuranta tuntui äidistä kovin lääketieteelliseltä. Kun kätilöt eivät voineet luvata, että Maaranen saisi synnyttää haluamassaan asennossa, hän valitsi kotisynnytyksen. Lääkkeetön synnytys olisi tosin onnistunut sairaalassakin. Hän lievitti kipujaan äänenkäytöllä, hengityksellä, suihkulla ja liikkumalla. Myös joogan rentoutukset auttoivat. Kaikki sujui nytkin hyvin.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>