lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Synnytystrauma voi estää vauvahaaveet

10.10.2011 3:00

Ville Männikkö

Synnytysvuode Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä.

Synnytysvuode Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä.

Synnytys on voimakas tapahtuma, jonka kulkua ei voi hallita. Siksi se pelottaa monia.

Arviolta 1,5–6 prosenttia naisista kärsii synnytyksen aiheuttamasta post-traumaattisesta stressireaktiosta eli synnytystraumasta.

Riski kasvaa, jos synnytys aloitetaan alateitse, mutta se päättyy hätäsektioon. Yhden tutkimuksen mukaan imukupilla synnyttäneistä traumatisoituu joka viides.

Trauman voi saada myös tavallisessa synnytyksessä, jos äiti kokee, ettei häntä ole kuunneltu.

Traumaattinen synnytys voi johtaa jopa masennukseen. Äiti voi kärsiä jännitystiloista ja kiintyminen vauvaan voi vaikeutua.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin Kirsi Taurion mukaan traumoja voidaan ehkäistä pitämällä äiti ajan tasalla synnytyksen vaiheista. "Kiireen ei hätätilanteissakaan pitäisi olla esteenä sille, että tieto kulkee", Taurio sanoo.

Tieto ei synnytyksessä lisää tuskaa, vaan päinvastoin.

Kaikkialla kunnollista synnytysvalmennusta ei ole – rahasyistä.

"Monissa kunnissa vanhempia kehotetaan katsomaan synnytysvideoita netistä", psykologi Hannele Törrönen kritisoi.

Vaikeaan masennukseen sairastunut äiti tulee usein kunnalle kalliimmaksi, kuin ehkäisevän järjestelmän ylläpito.

Taurion ja Törrösen mukaan myös synnytyksen läpikäyminen jälkeenpäin on tärkeää. Traumasta kärsivät naiset tulisi ohjata psykologin luo, sillä käsittelemättöminä traumat voivat vaikuttaa dramaattisesti elämänvalintoihin.

"Traumat voivat aktivoitua synnytyspelkona seuraavassa raskaudessa. Tiedän monia, jotka eivät ole uskaltaneet hankkia niiden takia enää lapsia", kätilö Anu Lampinen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.