16.1.2012 3:00
Marja-Leena Kaatrasalo, 65,
eläkeläinen, Kerava
"Unettomuuteni alkoi jo 1970-luvulla, ja sitä jatkui vaihtelevasti koko työurani ajan. Välillä nukuin paremmin, mutta unettomuus oli kuitenkin aina hirveänä peikkona taustalla. Alkoi tuntua, että kroppa ja elimistö hajoavat. Heti kun aamulla heräsin, aloin jo miettiä seuraavaa yötä.
Olen kokeillut erilaisia peittoja, tyynyjä ja rentoutuskasetteja, rauhoittavia lääkkeitä, unilääkkeitä, melatoniinia. Minua ne eivät auttaneet.
Työkykykeskusteluissa kieltäydyin kuitenkin aina tutkimuksista, koska ajattelin, ettei minulla ole aikaa ja ettei tämä nyt niin paha ongelma ole. Eläkkeelle jäätyäni ajattelin alkaa nukkua, mutta ongelmani pahenivat.
Viime talvena varasin ajan uniklinikalle. Unilääkemääriä alettiin pienentää, ja unihoitajan kanssa kartoitimme minulle sopivan päivärytmin.
Käyn lenkillä viimeistään kello 18–19. Lenkin jälkeen otan kuuman suihkun, että aivojen lämpötila nousee. Kahdeksalta syön pitkäkestoisia hiilihydraatteja, esimerkiksi lautasellisen keittoa, pienen puuron tai puolikkaan reissumiehen, jonka päällä on kalkkunaa.
Lisäksi pidän joka ilta huolihetken eli kirjoitan vihkoon päivän mukavat ja kenkut asiat. Teen myös kognitiivisia harjoituksia, joissa keskitytään ensin kehoon ja sitten annetaan ajatusten tulla ja mennä, yrittämättä ratkaista ongelmia. Urautuneetkin ajatukseni ovat muuttuneet. Suhtaudun asioihin aiempaa realistisemmin enkä joudu paniikkiin vastoinkäymisten edessä. Se vaikuttaa myönteisesti myös nukkumiseeni."
Patja ja tyyny uusiksi 16.1.2012
Avioero ja uusi työpaikka toivat unen 16.1.2012
Karsi turhat paineet 16.1.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi