Verta ja munaa

Lapsille on aina haluttu syöttää kaikkein terveellisintä ruokaa – mutta trendit muuttuvat. Kunkin aikakauden aatteet näkyvät lautasella.

'Kevätväsymykselle huutia salaateilla ja kasvisruualla", julistaa mainos. Ehkä 50 vuotta sitten samaan tarkoitukseen olisi tarjottu veren juomista tai ainakin rautapitoisia maksaruokia, 70-luvulla raa'an kananmunan juomista.

Käsitykset siitä, mikä on terveellistä, vaihtelevat. Ruokatrendeissä näkyy ympäristön elintaso, poliittinen tilanne, tieteen kehitys ja ajan henki.

Eniten trendit tuntuvat lasten elämässä, kasvavien lasten ravintoon suhtaudutaan niin ehdottomasti. Tällä viikolla mediassa on kiistelty siitä, pilaavatko kouluruuan lisäaineet lasten terveyden. Ja uutisissa allergia-asiantuntijat väittivät, että liian varovainen ruokavalio pilaa allergisten lasten terveyden.

Lasten ruokavalioon voi ottaa kantaa kuka tahansa. Perhe, joka pahaa aavistamatta esiintyi tv-sarjassa Matkaoppaat, sai katsojilta kuulla kunniansa: paheksuttiin, että lasten oli annettu syödä roskaruokaa ja juoda limuja, ja haukuttiin, että tytär oli lihava.

Aikuisten elämässä moni ravintoon liittyvä uskomus tai oppi voi olla vain ohimenevä villitys, välivaihe, joka unohtuu nopeasti. Lapsuus on eri juttu. Kukaan ei unohda, mitä lapsena oli pakko syödä ja mitä ei ikinä saanut.

Ensin oli nälkä. Sodan jälkeen tärkeintä oli aliravittujen lasten syöttäminen ja puutostautien torjunta, hoidettiin anemiaa ja heikotusta, kertoo Pekka Puska, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja.

Lapsille syötettiin silloin verilettuja ja maksaa. Aneemisille lapsille juotettiin verta. Aliravituille lapsille juotettiin kermaa.

"Kerman juottaminen lapsille jatkui 60-luvulle asti – ainakin isovanhempien toimesta", Puska sanoo.

Kun elintaso kohosi ja valinnanvaraa tuli enemmän, innostuttiin hankkimaan terveyttä edistäviä tuotteita. 1960-luvulla Suomeen saatiin appelsiinituoremehua, jota juotettiin lapsille C-vitamiinin takia. Mehu oli kitkerää, mikä saattoi Puskan mielestä johtua hapettumisesta matkan aikana. Kovin tuoretta sen ajan tuoremehu ei pitkien ja hitaiden kuljetusmatkojen takia kyllä ollut.

Myös jogurtti rantautui Suomeen 1960-luvulla. Se ilmestyi marttojen neuvoihin 1966, kertoo Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Silloin alettiin myös kritisoida raffinoitua ruokaa, kuten valkoista leipää, ja puhua grahamjauhojen ja kuitujen puolesta.

1980-lukuun mennessä terveysintoilussa siirryttiin superhyvien tuotteiden suosimisesta vaarallisten aineiden välttelyyn. Ruvettiin varomaan maksaa liian A-vitamiinin takia, munia taas liian kolesterolin takia. Suolasta tuli pahis, Hopsu-Neuvonen muistaa.

Kevyttuotteet ja makeutusaineet tulivat muotiin 80-luvulla. Funktionaalisia tuotteita eli terveysvaikutteisia tuotteita on myyty 90-luvulta lähtien.

Rasvataisteluilla on Suomessa pitkä perinne. Sitä on käyty 1950-luvulta lähtien, silloin voin ja margariinin välillä. Margariinia oli syöty sota-aikaan, ja voin tuottajat pelkäsivät tavan jatkuvan. Vaikka puhuttiin terveydestä, kyse oli usein maatalouspolitiikasta. Vastakkain olivat karjatalous ja öljykasvien tuottajat eli kotimaiset rypsinviljelijät sekä ulkomaiset soijan ja oliivien kasvattajat.

"Molemmat osapuolet rahoittivat tutkimuksia, joissa osoitettiin oman tuotteen paremmuutta", kertoo Auli Suojanen, joka toimi pitkään elintarvikevalvonnan johtotehtävissä. Suojanen teki 2003 väitöskirjan suomalaisesta ravitsemuspolitiikasta.

Vanhempi polvi kutsuu margariinia edelleen kissanrasvaksi. Nimitys tulee 1960-luvun alun kohutapauksesta: erään margariinin väitettiin sisältävän sulatettua kissanrasvaa. Jotain eläinperäistä rasvaa siitä löytyikin, Suojanen kertoo. Voita mainostettiin siihen aikaan sanomalla, että ostaja ainakin tiesi, mitä sai.

Laki kielsi sotkemasta voihin pehmeitä kasvirasvoja, sekoitteet sallittiin vasta 1979. Voi on nimenä edelleen suojattu EU:n määräyksellä. Siksi esimerkiksi Voimariini-levitteen nimi piti 2005 muuttaa Oivariiniksi.

Maito ja voi olivat poliittisesti arkaluonteisia suojelukohteita. Maitotilallisten toimeentulo oli Suomessa tärkeä asia, asutettujen pientilallistenkin piti saada elantonsa. "Moni meistä sota-aikana ja sen jälkeen syntyneistä on maitotingillä koulutettu", Suojanen sanoo.

Tutkijat puhuivat kuitenkin lihavuudesta terveysriskinä jo 1954. Tiedettiin, että sokerin ja rasvan kulutusta pitäisi rajoittaa, sokeri kun pilasi hampaatkin. Mutta sokeriinkin liittyi politiikkaa: "Ulkoministeriö oli tehnyt kansainvälisen sopimuksen, jossa luvattiin, että Suomi lisää kehitysmaista tulevan sokerin kulutustaan", Suojanen kertoo.

Koska sokeria ei kuitenkaan tuotettu kotimaassa kovin paljoa, sen vähentäminen oli poliittisesti helpompaa. Rasva oli isompi asia vielä 1960–1970-luvuilla.

Käännekohta tuli rasvataistelussa eteen vasta 1980-luvulla, Pohjois-Karjala-projektista. Mutta se saikin alkunsa kansasta: alueen asukkaat halusivat itse, että miesten kuolleisuus saadaan kuriin. Jo 1972 alkanut laaja-alainen terveysprojekti kesti kaksikymmentä vuotta, mutta ajan kanssa työ tuotti tulosta.

"Valtavalla kampanjalla kansa saatiin juomaan rasvatonta maitoa, kurria", kertoo projektia vetänyt Pekka Puska.

Nyt Suomessa nautitaan nestemäisiä maitovalmisteita 184 litraa henkeä kohti vuodessa, siitä maidon osuus on 133 litraa. Irlannissa, Virossa, Islannissa ja Uudessa-Seelannissa päästään melkein samaan. Emme ole poikkeus.

Nyt varsinkin rasvattoman maidon juomista on alettu taas Suomessa paheksua. Osa lääkäreistä on sitä mieltä, että kun maidosta vähennetään rasvaa, siitä tehdään samalla ihmiselle epäterveellistä. Eräs helsinkiläisäiti hämmentyi tänä keväänä, kun lasta hoitanut lääkäri alkoi moittia perhettä maidon juomisesta. Lääkäri väitti maidon tuputtamisen olevan Valion mafian syytä.

Virkamiehet, poliitikot ja asiantuntijat päättivät pitkään, mitä Suomessa syötiin. Ei sillä 1970-luvun Mene munalla töihin -kampanjalla ollut mitään tekemistä terveyden kanssa, se liittyi ylituotantoon – munavuoreen.

Säätely oli helppoa, kun kaikki söivät melko lailla samaa. Mutta pikkuhiljaa ruokavalio monipuolistui. Lainsäädäntö tuli usein jälkijunassa, kun uusia aineita tuli markkinoille. Lasten suosima limonadi katosi kaupoista, kun todettiin, että sakariini olikin epäterveellistä.

Nyt rajat asettaa EU. Käytännössä vastuu on paljolti kuluttajalla itsellään. Benecol, ksylitol, asidofilus ja lisätyt vitamiinit – on laskettava hyödyt ja haitat.

Kansa laatii pelotelistoja. Välillä kärjessä oli ruuan säteilyttäminen, välillä taas makkaroiden nitriitit: mietittiin, montako nakkia lapselle voi syöttää. Nyt pelätään geenimanipulointia.

Asiantuntijoita mietityttävät nyt vitamiinit ja piristeet, joita tuotteisiin lisätään myyntivaltiksi. Osaako ostaja ottaa energiajuoman varoitukset huomioon tai laskea, minkä verran eri jogurteista ja mehuista kertyy päivässä vitamiineja? Pekka Puskaa huolettaa lasten juomakulttuurin räjähdysmäinen kasvu, etenkin energiajuomien lipitys.

Suurin ongelma on silti ylensyönti.

Lasten lihavuus on polttava aihe tieteellisestikin, sanoo erikoistutkija Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskuksesta. Vanhempia syyllistetään aivan uudella voimalla. "2000-luvulla lasten halutaan syövän vähemmän sokeria ja kovia rasvoja sisältäviä välipaloja ja enemmän oikeaa ruokaa", Niva sanoo.

Ruokaan liittyy nyt monenlaisia huolia: ekologisuus, luonnollisuus, puhtaus, aitous, alkuperä, luomu- ja lähiruoka. . . On ristiriitaisia ihanteita, joita on vaikea toteuttaa. Vaikka oltaisiin yhtä mieltä siitä, että makeisia ei saa syödä paljoa tai että valmisruokia pitää välttää, kahdella perheellä voi olla täysin eri käsitys siitä, mitä se tarkoittaa. Onko pesto eines? Onko vähän karkkia pari namia vai pari pientä pussia namia?

"Kontrolloidut nautinnot ovat tärkeitä", Niva sanoo. "On karkkipäivät ja juhlissa saa herkutella", Niva selittää.

On jo niitäkin ihmisiä, joille on tärkeää tehdä syömisestä vaikeaa, haastavaa hommaa, hifistelyä, joka vaatii vaivannäköä, uhrauksia ja askeettisuutta.

Mutta miten tiukkana sitä jaksaa olla? Usein ehdottominta linjaa noudatetaan edelleen lasten kanssa.

"Herkut piilotetaan, ja aikuiset syövät niitä lapsilta salaa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi