Aavikoituminen ja vesipula ruokkivat konflikteja

 Ympäristöpakolaisten kysymystä on tähän saakka käsitelty toisarvoisena huolena, vaikka se saattaa johtaa levottomuuksiin ja konflikteihin, kirjoittaa brittitutkija, professori Norman Myers.

"Vaikka se [pakolaisuus] johtuu pääasiassa ympäristöongelmista, se tuottaa poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Siten siitä voi helposti tulla syy levottomuuksiin ja vastakkainasetteluihin, jotka johtavat konflikteihin ja väkivaltaan", Myers kirjoittaa.

Pakolaiset muuttavat usein alueille, joilla on omiakin ympäristöongelmia.

Tulokkaiden ja niukoista luonnonvaroista kamppailevien alkuperäisten asukkaiden välille syntyy helposti jännitteitä, jotka lisääntyvät elinolojen huonontuessa.

Vesisodat ovat itse asiassa tuttuja jo historiasta, ja lisää on tiedossa, Myers huomauttaa puhelinhaastattelussa.

50 viime vuoden aikana on puhjennut yli 450 veteen liittynyttä vihamielistä kiistaa, joista osassa kilpailevat maat ovat esimerkiksi ampuneet laukauksia tai räjäyttäneet patoja.

"Maiden välillä on ollut paljon vihamielisyyksiä, ei avoimia sotia, mutta vihamielisyyksiä, veden takia", Myers sanoo ja luettelee esimerkkeinä Israelin ja palestiinalaiset, Intian ja Pakistanin sekä Intian ja Bangladeshin. "Ne lisääntyvät ja muuttuvat vakavammiksi, kun ilmaston lämpeneminen tulee kuvaan."

Afrikan sarven kuivuus on aiheuttanut paljon siirtolaisuutta. Tämä on kiristänyt konflikteja muun muassa Sudanissa, Tšadissa ja Somaliassa, josta on tullut liikakansoituksen, liikalaiduntamisen ja aavikoitumisen takia ekologisesti toivoton tapaus.

On vaikea arvioida, miten paljon siirtolaisuus ja aseelliset konfliktit johtuvat ilmastonmuutoksesta", Myers sanoo.

"On hyvin vaikea todistaa, että näillä on yhteyttä ilmastonmuutokseen, mutta on vielä vaikeampaa todistaa, ettei yhteyttä ole."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi