perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
MUUTTUVA ILMASTO

Helsinki on huonoin

13.12.2006 0:00

Elämäntavat ovat nykyään sellaiset, että energiankulutus kasvaa huimasti. Tilanne on kasvihuonekaasupäästöjen kannalta surkea, kun sähköä ja lämpöä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.

Ei siis auta, vaikka ihmiset kuinka napsuttelisivat sähkölaitteiden katkaisimia. Syyt ovat myös sylttytehtaalla.

Pääkaupunkiseudulla energiaa tehdään pääosin kivihiilellä ja maakaasulla.

Viime vuonna seudulla toimivista yrityksistä Fortum käytti eniten sähkönhankinnassa uusiutuvaa energiaa. Sen osuus oli 64 prosenttia. Vantaan Energialla uusiutuvien osuus oli neljännes ja Helsingin Energialla vain kahdeksan prosenttia.

Päästöt olisivat jopa 40 prosenttia suuremmat ilman sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Sekään ei muuta sitä tosiasiaa, että Helsinki tuottaa Pohjoismaiden suurimmista kaupungeista eniten hiilidioksidipäästöjä.

Energiantuotanto on avainasemassa, jos ympäristöä aiotaan suojella. Siihen ei kuitenkaan pontevasti puututa ilmastostrategiassa, koska se ei ole kaupunkien määräysvallassa. Energiantuotantoa säätelevät päästökauppalait, joiden toivotaan ajan mittaan ohjaavan kestävien energialähteiden ääreen.

Helsingin Energia on kaupungin omistama liikelaitos, jonka voitot ropisevat yhteiseen kassaan. On kaupungin luottamusmiesten asia päättää, miten niitä käytetään.

Toistaiseksi voitot ovat kaupunginvaltuuston enemmistölle tärkeämmät kuin globaali huoli ilmastosta.

Energialaitosten edustajat ovat olleet mukana ilmastostrategiaa suunnittelemassa ja ymmärtäneet huolen. Tehokuutta voi lisätä monin pienin keinoin, mutta perusremonttiin tarvitaan poliittista yksituumaisuutta.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.