"Ilmastonmuutos lisää ekologista toimeliaisuutta."

Hyönteisten hyöky

Lämpeneminen on saanut perhoset leviämään ja lisääntymään ahkerasti

 Suomen ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,7 celsiusastetta sadan viime vuoden aikana.

Eniten eli jopa kaksi astetta ovat kohonneet keväiset lämpötilat. Yölämpötilat ovat nousseet enemmän kuin päivälämpötilat. Tämä johtunee siitä, että pilvisyys on lisääntynyt ja voimistuneet läntiset tuulet ovat tuoneet kosteaa meri-ilmaa Fennoskandiaan.

Ilmastonmuutos on jo vaikuttanut Suomen luontoon – muttei ole ihan helppo sanoa miten.

Maallikon mielikuvassa koko luonto lähtee pitkälle marssille kohti pohjoista sitä mukaa kun ilmasto lämpenee. . .

"Ei se niin mene , vaan eri lajit reagoivat omilla tavoillaan", sanoo professori Heikki Toivonen Suomen ympäristökeskuksesta. "Uusia eliöyhteisöjä syntyy, vanhoja katoaa tai muuttuu koostumukseltaan sekä runsaussuhteiltaan."

"Lämpeneminen kasvattaa biologisten järjestelmien tuottoa. Ekologinen toimeliaisuus lisääntyy", kiteyttää vanhempi tutkija Juha Pöyry Sykestä.

Kaksikko kokosi selvityksen siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa luontomme monimuotoisuuteen. Yhteenveto ilmestyi viime vuonna osana laajaa Finadapt-hanketta, joka luotasi suomalaisen ympäristön ja yhteiskunnan kykyä sopeutua kasvihuoneilmiön aiheuttamiin muutoksiin.

Hyönteisten hyöky, kuvaa Pöyry 2000-lukua. "Tahti on ollut suorastaan hurjaa: joka vuosi on löytynyt noin 15 uutta perhoslajia, joista osa on ehtinyt vakiintuakin tänne. Lisäksi monet eteläsuomalaiset lajit ovat levinneet pohjoisemmas."

Esimerkiksi neitoperhonen oli 1900-luvun alussa harvinaisuus. 1940-luvulta lähtien sitä tavattiin näillä leveysasteilla satunnaisesti. Vuonna 1972 se talvehti ensimmäisen kerran Manner-Suomessa.

Nykyisin syvänpunainen kaunotar suurin silmätäplin koreilevine siipineen on helppo havaita, sillä se on yleisimpiä päiväperhosiamme Vaasan ja Kuopion korkeudelle asti.

Neitoperhosen menestys ei tosin johdu vain ilmaston lämpenemisestä. Sen toukka syö nokkosen lehtiä, ja nokkonen taas on runsastunut roimasti viime aikoina. Maassa on entistä enemmän typpeä, mikä hyödyttää ravinteista pitävää kasvia.

"Luonnossa vaikutukset ovat usein tällaisia toisiaan vahvistavia", toteaa Toivonen.

Kasvukausi on Suomessa pidentynyt jopa yli kymmenellä päivällä 30 viime vuoden aikana. Koska nokkonen kasvaa rehottaa koko kasvukauden, se ehtii kesässä tehdä entistä vahvemman juuriston ja saada paremman alkuvauhdin seuraavana keväänä. Tästä on etua nokkosen varassa eläville eliöille.

Sinihohtoinen häiveperhonen oli täällä satunnainen talvehtija 1930- ja 1940-luvuilla. Sitten se katosi, mutta palasi 1990-luvulla. Nyt se esiintyy jo Kiteen korkeudella asti.

Tummanpuhuva haapaperhonen on kymmenen viime vuoden aikana levinnyt Järvi-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle. Myös oranssi, mustakuvioinen keisarinviitta on tehnyt vuosikymmenessä ison loikan Kaakkois-Suomesta Oulun ja Rovaniemen tienoille.

"Näiden lajien historia tunnetaan. Niiden kannat ovat heilahdelleet, ja vaihtelut korreloivat selvästi ilmaston muutosten kanssa", Pöyry toteaa.

Hyvät tiedot ovat suurelta osin luonnonharrastajien ansiota, kiittää Pöyry. He ovat osallistuneet atlas-karttojen kokoamiseen. Niillä on selvitetty eri lajien levinneisyyksiä.

Koko Suomi on jaettu esimerkiksi kymmenen kertaa kymmenen kilometrin ruutuihin, ja jokaisen alueen havainnot on pyritty kirjaamaan ylös vuosittain.

Perhoset tuntuvat lepattelevan esille useammin kuin mitkään muut lajit, kun on puhe ilmaston lämpenemisestä. Koreat siivekkäät ovat oivia muutoksen indikaattoreita: ne reagoivat nopeasti. Ne ovat kyvykkäitä lisääntyjiä ja liikkujia.

Kun ympäristö muuttuu, laji voi levittäytyä entistä laajemmalle, paeta sopimattomiksi käyneitä oloja, sopeutua muuttumalla itse – tai kuolla sukupuuttoon.

"Perhosilla on jo havaittu evoluutiota, joka johtuu ilmastonmuutoksesta", Pöyry sanoo. Hyönteisillä tällainen kehitys tulee ilmi nopeasti, sillä niillä yksi sukupolvi elää vaikkapa vuoden verran.

Aiemmin Suomen yöperhosilla oli pääsääntöisesti yksi sukupolvi kasvukauden aikana. 1990-luvulta lähtien monisukupolvisuus on selvästi yleistynyt; täkäläiset lajit ovat omaksuneet keskieurooppalaisia tapoja.

Sukupolvien määrään vaikuttavat lämpötila ja vuorokauden valoisan jakson pituus. Koska jälkimmäinen ei ole muuttunut, ilmastonmuutoksen on täytynyt panna perhosiin vipinää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tiede@sanoma.fi