Päästöpihit Taskiset pitävät huoneita pimeinä sähköä säästääkseen

Perheellä on osuus "omaan sähköön" Lumijoen tuulivoimalasta

 Taskisen perhe Pohjois-Haagasta Helsingistä yrittää elää kasvihuonekaasupäästöjä säästellen – siis niin kuin muut saarnaavat Shellin hallituksen puheenjohtajaa Jorma Ollilaa myöten.

Vähän yli kolmikymppiset Johanna ja Tuukka Taskinen alkoivat tehdä päästöpihejä valintoja jo 1990-luvun alussa, jolloin he kuulivat ilmastonmuutoksesta varoittavista tutkimuksista.

"Ei me puritaaneja olla. Ihan mukavasti elellään ja kaikki tarpeellinen hankitaan", toimitusjohtaja Tuukka Taskinen vakuuttaa. Hän johtaa omaa IT-konsultointia harjoittavaa yritystään.

"Tuukka ihan oikeasti sammuttelee valoja koko ajan. Mukisin ensin, että ihan kuin mun äitini. Nyt teen sitä itsekin", Johanna kertoo. Perheeseen kuuluu myös puolitoistavuotias tytär Oona.

"Käsi käy nopeasti", Tuukka vahvistaa.

Tietokoneet ja levysoitin on varustettu kytkimellä, jotta ne eivät syö sähköä valmiustilassa. Se harmittaa, kun taulutelevisiosta ei saa tyhjäkäyntiä pois.

Sähkönkulutus oli ennen Oonan syntymää minimissään, vain 1 100 kilowattituntia vuodessa, kun se on vastaavissa tapauksissa yleensä 2 000–4 000 kilowattituntia.

Viime vuonna kulutus nousi 1 800 kilowattituntiin, kun pesukonetta on alettu pyörittää Oonan kestovaippojen takia joka toinen päivä. Jatkuvasta pyykkäämisestä huolimatta kestovaipat ovat elinkaariajattelun mukaan ekologisia.

Taskisilla on "oma sähkö" eli tuulivoimala Lumituulen osakkeita, joita vastaan he saavat kuluttaa tietyn määrän sähköä vuodessa.

Tuulivoimala pyörii Lumijoella. Sen osakkaiksi Johanna ja Tuukka ryhtyivät muiden ympäristöjärjestö Dodon jäsenten tavoin kymmenen vuotta sitten. "Tuntui mukavalta, kun saatiin yhteishankintana jotain konkreettista aikaan."

Toinen tärkeä asia on liikenne. Taskiset valitsivat kodin juna-aseman läheltä. Tuukan toimistolle on kolmen kilometrin matka, jonka hän tekee yleensä pyörällä kesät talvet. Johanna kulkee talvisin keskustaan lähijunalla, mutta keväästä syksyyn hänkin pyöräilee.

Omaa autoa ei ole vaan City Car Clubin auto vuokrataan tarvittaessa. Sitä ajaa liikenneasiantuntijana työskentelevä Johanna, sillä Tuukalla ei ole ajokorttia.

"Me ajamme niin vähän, ettei omaa autoa kannata pitää. Viime vuonna kulut vaivattomasta autosta olivat 107 euroa kuukaudessa", Johanna laskee.

Kauppa- ja päivähoitoreissut he tekevät pyörällä tai kävellen. Lumikelillä Oonaa ja kauppatavaroita vedetään pulkalla.

"Jos asiakkaan luokse pitää päästä edustuskamppeissa, niin otan hyvällä omallatunnolla taksin", Tuukka kertoo. Kylässäkin perhe käy silloin tällöin taksilla.

Pyöräilyyn motivoi se, ettei tarvitse lähteä erikseen kuntosalille.

Molempien työkenttä on kansainvälinen, joten ideologia on koetuksella. Tuukan työssä harrastetaan videoneuvotteluja, jotta ei tarvitsisi matkustaa.

Lomamatkoille perhe ei lennä. Kevättalvella he ovat lähdössä ystävien kanssa Lappiin hiihtämään. Vuokra-auto otetaan junaan mukaan.

Kesäksi on suunnitteilla pyöräilymatka Hollantiin. Oonaa aiotaan vetää luksusluokan peräkärryssä.

"Tuukka teki nuorempana junalla ankeusmatkoja entiseen Itä-Eurooppaan", Johanna paljastaa.

Mies myöntää, että olivathan kohteet aika primitiivisiä, mutta mielenkiintoisia. Junamatkailua hän ei aio lopettaa. Keväällä hän on lähdössä kavereiden kanssa Kaukasukselle.

Kun pariskunta vertaa tapojaan muiden hyvin toimeentulevien lapsiperheiden elämään, niin aika lailla erilaista se on. "Kukaan ei luovu vapaaehtoisesti mistään, mitä pitää mukavana. Itse koen niin, että elämänlaatuni paranee, kun kulutus vähenee", Johanna sanoo.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi