Comeback tavalla tai toisella

Matkalla halki Latinalaisen Amerikan Ernesto Guevara kuljetti ensimmäiselle etapille mukanaan pientä koiraa lahjaksi silloiselle heilalleen. Koiralle oli annettu nimi Comeback lupauksena tulevasta.

Comeback tarkoittaa kirjaimellisesti paluuta, sanakirjan mukaan myös artistin yllättävää uutta menestystä. Varsinkin tänä vuonna laulajien, ohjaajien ja näyttelijöiden comebackit ovat olleet yhtä tavanomainen ilmiö kuin postin saapuminen aamulla.

Terminä comeback kuitenkin ihmetyttää. Eihän yksikään näistä ihmisistä ole mihinkään mennyt vuosien saatossa. Jotkut heistä ovat jopa tehneet töitä samalla tahdilla kuin aina ennenkin, mutta ketään ei vain ole kiinnostanut. Sitten selittämättä parrasvalot pyyhältävät taas hetkeksi henkilön ylle ja koko maailma on tohkeissaan.

Parhaillaan uutislehdet kertovat, että äskettäin edesmennyt Michael Jackson voi onnistua "comebackissaan". Mutta Jacksonin levynmyynti on ollut aina voimissaan, jopa silloin, kun valtaosa maailman lehdistä piinasi häntä kuukaudesta toiseen. Kuoleman jälkeen on toinen ääni kellossa, ja laulajaa tituleerataan popin kuninkaaksi ensimmäistä kertaa vuosiin.

Mutta mitä sitten, kun glooria ei enää myy, ja lehtien pitää siirtyä takaisin synkempään otsikointiin? Onko sitten kyseessä comebackin vastakohta? Tai mikä tärkeämpää, voiko comebackia enää kutsua moiseksi, jos sen tekee uudestaan?

Missä kohtaa jatkuva comebackin tekeminen alkaa tuntua kuokkavierailulta?

Tarkoittaako comeback siis median anteeksiantoa? Muuttuihan Ernesto "Che" Guevarakin median käsissä nuorten ikoniksi, joka ironisesti koristaa kaupallista koneistoa miljoonien vaatteissa. Lasketaanko tämäkin comebackiksi?

Yhtenä hetkenä vapauden symboli, toisena viidakoissa piileskelevä kapinallinen, jota haukuttiin murhaajaksi ja ryöstäjäksi, seuraavaksi taas sankari ja elokuvien kiinnostuksen kohde.

Samaisen kohtalon koki myös median rääkkilelu Mickey Rourke, joka muuntautui hetkessä viihdeuutisten sivulauseesta rakastetuksi ja kehutuksi kultapojuksi. Ei mies mihinkään muuttunut, mutta uutisointi kylläkin.

Mutta hoi media, entäs Jean-Claude Van Damme? Missä on hänen oikeutettu valokeilansa? Kaiken muun metakan ohella mies meni tekemään uransa parhaan elokuvan, joka nostaa esiin niin hänen näyttelijäntaitonsa kuin loputtoman itseironiansa ja charminsa, eikä kukaan lotkauttanut korviaan. Nimellä JCVD kulkeva draamakomedia meni suoraan dvd:lle, vaikka onkin vuoden parhaimpia elokuvia.

Tiedän, ettei Street Fighter ollut mikään hääppöinen elokuva, mutta eikö olisi vähitellen jo aika antaa Van Dammelle anteeksi? Vai jääkö hän huomiotta siksi, että uskaltaa elokuvassaan rikkoa neljännen seinän ja tunnustaa katsojalle toiveensa comebackin saavuttamisesta? Eihän sellaista saa pyytää, se annetaan!

Entä miten suuri nimi pitää olla voidakseen tehdä comebackin? Koska julkisuus on täysin subjektiivista, olisi mieletöntä ajatella otsikkoa, jossa viime aikoina mediassa esiintynyt hirvellä ratsastaja tekisi comebackin surfaten saukolla. Siinä jäisivät Jacksonit ja Van Dammet toiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi