Poliisi tahtoo olla ystäväsi

Suomen poliisilaitos on perustanut oman Facebook-sivunsa jatkoksi toiminnalle suositussa Irc-galleriassa. Tarkoituksena on Taloussanomien artikkelin (24.8.2009) mukaan mataloittaa kynnystä ottaa yhteyttä poliisiin. Siis matalammaksi kuin ottaa puhelin käteen ja soittaa.

Nyt kuka tahansa Facebookin käyttäjä voi ottaa yhteyttä poliisiin heidän sivujensa kautta milloin tahansa, aiheesta riippumatta. Puhetta on myös virtuaalisten poliisilaitosten perustamisesta sekä laajennuksesta YouTube-sivuille.

Oloni tuntuu heti turvallisemmalta.

Eikä kyse ole suinkaan siitä, että kuuluisin niihin ihmisiin, jotka elävät vieläkin haavemaailmassa, missä poliisia ei tarvita. Päinvastoin.

Mutta mitä sitten käy, kun ihmisille annetaan enemmän valtaa ilmiantaa jokainen heitä epäilyttävä tyyppi? Kuinka suuriksi ilmiantojen määrät voisivatkaan nousta, kun poliisin suunnittelema "sininen nappi" otetaan käyttöön virtuaaliasemilla?

Monilla on varmasti kokemusta kerrostalokyttääjistä ja ainaisista narisijoista, joilla on jotain sanottavaa asiasta jos toisesta. Pelkkä ajatuskin siitä, että edes netissä heistä ei saisi rauhaa, on karmiva.

Tilanne on kuin juhlissa, joissa vanhempi aikuinen päätyy kuuntelemaan nykynuorison räikeää keskustelua. Henkilö kauhistelee asiaa jälkeenpäin kovaan ääneen. Ei tuollainen ole tervettä. Ei tuollaisesta saa puhua.

Kyllä on, kyllä saamme. Jatkuvalla syötöllä muuttuvassa maailmassa me nuoret pidämme vain kiinni ja yritämme olla jäämättä minkään alle tai mistään jälkeen. Se heijastuu kaikkialla. Erityisesti puheessa. Ja internet on foorumimme, jossa kaikki huudamme yhteen ääneen, kunnes olemme huutaneet tarpeeksi. Se on halvempaa kuin terapia, eikä kukaan ole siellä yksin.

Netissä moinen on korkeintaan lämmittelyä. Nimettömyys ja anonyymiys on tarjonnut mahdollisuuden sanoa pitkälti kaiken, mitä haluaa. Enimmäkseen se on tunteiden purkamista ja vaahtoamista asioista, jotka pännivät. Mutta nyt kouluampumisten, terrorismin ja yleisen pelon aikakaudella puhutaan jo YouTubenkin rajoittamisesta ja tiukemmasta valvonnasta.

Miten käy sellaisten underground-muusikoiden, jotka laulavat avoimesti ahdistuksesta, vihasta, syrjinnästä ja kapinahengestä, joka kuuluu nuoruuteen? Joutuuko siinä tilanteessa laulaja itse tarkkailun alle?

Poliisin Facebook-profiili ilmoittaa, että heidän tehtäviinsä kuuluu muun muassa rikosten ennalta estäminen. Lähtökohtaisesti hyvä idea ja tavoite herättää kuitenkin kysymyksiä. Miten tämä onnistuu netin ihmemaassa? Millä periaatteella voidaan henkilöä alkaa tutkia? Lähteekö poliisi mukaan avoimeen dialogiin sivuillaan, vai sensuroidaanko kielteiset viestit?

Entä kun suunnitellut virtuaaliset poliisilaitokset saadaan käyntiin? Kuinka vakavasti suhtaudutaan jokaiseen torvensoittajaan, joka vaatii pornon poistamista internetistä? Tai niihin, joiden mielestä satanistilta näyttävä nuori facebookkari on ihan varmasti se, joka potkii hautakiviä kumoon?

Missä vaiheessa epäkorrekti huumori herättää Facebookissa partioivan poliisin huomion, ja entä sitten, kun en haluakaan ottaa vastaan hänen ystäväpyyntöään?

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi