perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Herra-Suomessa sovittua

23.2.2011 7:17

Helsinkiläinen Pertti Ahlroos kysyi viime viikolla Helsingin Sanomien mielipidesivulla, miksi Suomen Pankin pääjohtajan virka ei kiinnostanut ketään muuta kuin Erkki Liikasta. Tarjolla oli leppoisa työpaikka Euroopan keskuspankin Suomen-sivukonttorissa ja 22 213 euron kuukausipalkka, johon sisältyy auto-, ateria- ja puhelinetu. Asianmukaiset paperit lähetti kolme henkilöä, joista "oikeita" hakijoita oli vain Liikanen.

Ahlroos epäili, että taustalla on hyvien veljien verkosto mutta kysyi silti, miksi asiasta ei keskustella lehdistössä.

Mutta Pertti hyvä, johan siitä keskusteltiin! Heti seuraavana päivänä Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitus, jonka mukaan "vika ei ole Liikasen". Jo ennen hakuajan umpeutumista lehti oli julkaissut ison jutun otsikolla "Vahva ehdokas" ja selostanut, että Liikanen on aina päässyt kaikkiin haluamiinsa työpaikkoihin eikä hänelle nytkään voi ilmaantua todellisia haastajia. Olihan keskustan Timo Kallikin sanonut, että pankkivaltuusto varmaan tukee Liikasta!

Pääkirjoituksessa luki, että "vaikka vedonlyöjät ja demokratia-aktivistit eivät valinnasta innostukaan, Liikasen näytöt tehtävään ovat kovat". Pertti hei, älä nyt enää puutu tähän, ettet vain leimaudu tuommoiseksi paheksuttavaksi "demokratia-aktivistiksi". Tai vedonlyöjäksi.

Voisit nyt pyytää anteeksi kirjoitustasi. Niin minäkin joudun kohta tekemään, kun kirjoitan vielä seuraavat rivit.

Me elämme herra-Suomessa, jossa asioista "on sovittu" tai ne "ovat nyt näin" eikä kukaan näe siinä mitään kummallista. Herra-Suomessa on normaalia, että eliitti johtaa maan milloin mihinkin suuntaan antamatta tylsämielisen väestön juuri haitata päätöksentekoa. Naisia ei valita firmojen hallituksiin eikä ylimpään johtoon, koska toimiin on tarjolla oikeita miesjohtajiakin. Kädenpuristukset ovat kultaisia ja lehdet täynnä juttuja herrojen urakehityksestä.

Liikasen ajaminen EKP:n pääjohtajaksi on mediassa ykkösluokan uutisaihe, vaikka kansalaisista 99 prosenttia ei tiedä viran nykyisenkään haltijan nimeä. Tämä ei kerro niinkään rahvaan sivistymättömyydestä kuin maailmojen eriytymisestä.

Herra-Suomessa verotietoja halutaan salaisiksi ja virkanimityksiä yksityisasioiksi. Jos joku huonosti kasvatettu "demokratia-aktivisti" sanoo tästä jotain, hänet todetaan oitis kaunaiseksi, katkeraksi tai elämässään epäonnistuneeksi. Siksi minunkin on paras nöyrtyä jo saman tien. Anteeksi, anteeksi!

Pahinta päänsisäistä korruptoituneisuutta on silti se, ettemme osaa edes kuvitella toisenlaista toimintakulttuuria.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.