Köyhyydestä rikkauteen

Meillä kaikilla on rahaa, roinaa, virikkeitä ja vaihtoehtoja rajusti enemmän kuin keskiajan ihmisillä. Mutta yhdessä asiassa olemme heitä köyhempiä: musiikissa ja äänen kuulemisessa.

Tietysti meillä on musiikkiakin ruokottomasti enemmän kuin ihmisillä vielä muutamia satoja vuosia sitten. Eilen kuuntelin bussissa, kun kuski haeskeli radiosta sopivaa soitettavaa. Lukuisia kanavia selattuaan hän päätyi biisiin, jota tietokoneella käsitelty naisen ääni lauloi englanniksi.

Bussissa oli aikaa analysoida. Biisin melodia koostui perusäänen ja sen epävireisen kvintin lisäksi kahdesta sävelkorkeudesta. Rytmi oli tasajakoinen ja harmonia ennalta aavistettava. Sanoja erottui noin viisi, ja ne toistuivat lukuisia kertoja.

Tämä hallittu minimalismi sai minut ajattelemaan, miten paljon enemmän näistä samoista aineksista olisi saatu irti keskiajalla. Olen harrastuksekseni tuijottanut keskiajan nuottikirjoitusta, opiskellut vanhoja kirkkosävellajeja ja laulanut antifoneja, responsorioita ja psalmeja pian kaksikymmentä vuotta. Jokaviikkoiseen elämääni kuuluu bändikaveri Hilkka-Liisan kanssa käytävä, päättymätön keskustelu siitä, milloin e-moodin kvartti on "avonainen" ja milloin ei.

Kirkkomusiikin asema oli keskiajalla vahva, ja sen historiasta tiedetään paljon. Tiedetään, että nykyisen tasavireisen viritysjärjestelmän sijaan käytössä olivat vaihtovireiset sävelasteikot, jotka olivat intervallisuhteidensa perusteella keskenään erisävyisiä. Tiedetään, että rytmin ja osin melodiankin määräsi laulettava teksti: musiikki sopeutui tekstiin, ei toisin päin.

Musiikin köyhtyminen näkyy virsikirjassa, jossa edelleen on mukana jokunen tusina keskiajan virsiä. Virsikirjauudistusmankelien jäljiltä nuottikuvista on hävinnyt suuri määrä melodiaa, rytmiä ja harmoniaa koskevaa informaatiota.

Virret on pakotettu tasapitkiin säkeistömuotoihin, ja tekstitkin kuulostavat sensuroiduilta. Poissaolollaan loistavat muun muassa "viina ja rieska", ehtoollisaineet, joita riemukkaasti tarjoiltiin "ilman rahata ja ilman kaiketa hinnata" (Gunnærus: Officia Missæ 1605, toim. Jorma Hannikainen).

Mutta sen, minkä olemme menettäneet, saamme vielä toista reittiä takaisin. Sain taannoin nauttia ulkomaalaissyntyisen bussikuskin musiikkivalinnasta, Lähi-idän laulajasta, jonka sävelasteikoissa, rytminkäsittelyssä ja harmonioissa olivat läsnä niin keskiaika kuin kaikki muutkin maailman ajat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi