Pääomat hunningolla

Sadan viime vuoden aikana suomalaiset ovat päässeet rahan makuun. Talousasioista huolehtiminen on nykyään normaalia elämää, oikeastaan pakollista. Ihmisen, joka vähät välittää mistään rahaan liittyvästä, on käytännössä mahdotonta olla.

Sen sijaan ihminen, joka vähät välittää toisista ihmisistä, voi päästä vaikka kuinka pitkälle. Intomme huolehtia pääomista rajoittuu vain taloudellisiin pääomiin. Muut pääoman lajit, kulttuurinen ja sosiaalinen, meillä on varaa jättää retuperälle.

Kulttuurisen pääoman kasvattamiseen ei money-speakin sanastossa koskaan ole "varaa". Sosiaalisen pääoman käsite on jotain akkojen houretta.

Jos taloudellisia pääomia hoidettaisiin yhtä huonosti kuin sosiaalisia, aineellinen elintasomme vastaisi Pohjois-Nigeriaa tai Perä-Kiinan maaseutua.

Sosiaalisen pääoman hoitomme on hunningolla harkitun vakiintuneesti. Perusasia on jättää tervehtimättä aina kun mahdollista.

Suomessa mökkeileville venäläisille on toimitettu materiaalia, jossa esitellään tavanomainen tilanne: kaksi ihmistä odottaa kauppa-autoa metsätaipaleella ja tuijottaa mykkänä samaan suuntaan. Tätä ei venäläisen pidä tulkita kielteisesti! Meikäläinen ei vain puhu turhia.

Työelämässä pidettäisiin omituisena, jos pomo ei lainkaan välittäisi firman taloudellisista pääomista. Normaalina pidetään kuitenkin sitä, että hän romuttaa sosiaalisia pääomia: öykkäröi, kiukuttelee ja vie johdettaviltaan työn ilon.

Kirkko on liioitellun kiinnostunut avioon haluavien sukupuolista, muttei juuri piittaa siitä, onko näillä parisuhteessa tarvittavia sosiaalisia taitoja. "Tahdon" ei pitkälle riitä, jos normaali tapa puhutella puolisoa on "vitun lehmä" ja "kusipää", kuten nuori aviopari taannoin kotoisasti sanaili huoltoaseman jonossa.

Karmaisevaa sosiaalisen pääoman puutetta on olla sitä mieltä, että vanhoista ja heikoista ei ole varaa huolehtia ja että jokainen on vastuussa vain itsestään. Ei se niin ole. Tärkeimmissä asioissa ja suurimmissa kriiseissä ei auta raha, vaan ihmiset.

Jos suomalaiset olisivat sata vuotta sitten vetelästi todenneet, että köyhiä ollaan eikä sille mitään voi, olisimme köyhiä edelleen.

Sosiaalista pääomaa voi kasvattaa samoin kuin taloudellistakin: näkökulma otetaan osaksi hallitusohjelmaa ja kaikkia strategioita, työpaikoille hankitaan vuorovaikutuskoulutusta ja koulussa opetetaan väkivallatonta konfliktinratkaisua.

Ehkä jo seuraavan sadan vuoden aikana opimme olemaan ihmisiksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi