Pelko pääsi niskan päälle

Koulukirjassa luki, että valistuksen ajoista lähtien länsimaisten yhteiskuntien kehitystä ovat ohjanneet järki ja sivistys: ymmärrys lisääntyy, asioiden väliset yhteydet hahmottuvat, tieto auttaa puuttumaan epäkohtiin.

Tämä on herttaista, mutta ei pidä paikkaansa. Kun katson ympärilleni, en voi estää itseäni näkemästä, että järjenkäytön ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä pelko.

Pari viikkoa sitten päättyneistä eurovaalikampanjoista olisi voinut päätellä, että Suomi on sodassa – niin paljon kampanjoiden kielenkäytössä oli puolustautumista, taistelua, uhkien torjuntaa, viholliskuvia ja uhoa. Pelkotiloja viljelivät lukuisat puolueet.

Vaalivoittajia olivat perussuomalaiset, jotka osaavat erityisen hyvin hyödyntää kaikki ilmassa liikkuvat irrationaaliset pelot ja vihat.

Yhteisössä, jossa pelko on voittanut järjen ja sivistyksen, on ihan normaalia elää ja toimia erilaisten fobioiden varassa. Ulkomaalais-, homo- ja islamofobia tai vaikka naisviha kukoistavat parhaiten oloissa, joissa minkäänlainen järjenkäyttö ei pääse niiden tolkuttomuutta kyseenalaistamaan.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan ennen. Silti ihmisiä pelottaa eniten talous. Työttömyydellä pelottelu pitää nöyrinä sekä työssä käyvät että työttömät, koska siinä yhdistyvät raha, valta ja yksilön voimattomuus. Tehopeloteltu ihminen ei muista, että talouden lisäksi maailmassa joskus oli muitakin arvoja.

Pahin pelko on joutuminen yhteisön ulkopuolelle. Varsinaissuomalainen terveydenhoitaja ei vie ilmeisen laitonta irtisanomistaan oikeuteen, koska pelkää leimautumista rettelöitsijäksi tai luuseriksi eikä oikein jaksa luottaa oikeuslaitokseenkaan.

Poliitikoista ei ole apua, koska heistäkin monet pelkäävät. Hierarkian ylimmillä rapuilla pelätään tällä viikolla vaalirahoituksesta syntynyttä mediasörsseliä ynnä pysyväisluonteisesti Ilta-Sanomia, Hymyä ja Seiskaa. Kansanedustaja äänestää omantuntonsa vastaisesti, koska pelkää äänestäjiään. Puolueiden strategiaryhmät keskittyvät uhkakuvien listaamiseen ja piirtelevät nelikenttiä pelon maantieteestä.

Moni tieteentekijä pelkää rahoituksensa eli toimeentulonsa puolesta niin paljon, että itse työhön keskittyminen käy jo hankalaksi.

Intellektuellin toimenkuvaan kuuluisi totta kai status quon herkeämätön kyseenalaistaminen, mutta kuka maksaa veneenkeikuttajalle? Amerikkalainen Russel Jacoby kuvaa kirjassaan The Last Intellectuals (1987) "pelokkaita ja erityiskielen vaivaamia yliopisto-opettajia", joita vilisee joka puolella mutta joihin kukaan ei kiinnitä paljonkaan huomiota.

Kuluuhan se elämä pelätessäkin. Mutta yhteiskunnallisena voimana ja olemisen tapana pelko on huono valinta. Pelko on primitiivinen voima, sivistys kulttuurinen. Pelon kukistamiseen ei auta mikään muu kuin sivistys: suhteellisuudentaju, ymmärrys ja hyvä tahto.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi