Rahan raskauttamat

Musiikkitalo avattiin, ja pääministeri Jyrki Katainen piti puheen. Sitä oli mietitty tarkkaan. Kulttuuriväki on usein niin kovin kiukkuisella päällä jo valmiiksi, kun näköpiiriin ilmestyy poliitikko, kitsas rahasäkki. Siksipä Katainen lepyttikin yleisöä lauseella, jonka epämääräistämisessä puheenkirjoittajat olivat nähneet vaivaa: "Kulttuurin tukeminen on julkisen vallan keskeinen tehtävä."

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei osallistunut kemuihin ollenkaan. Ehkä hän ei ollut varma, kohdistuuko musiikkiväen rakkaus – ja närkästys – sittenkään häneen, vai ainoastaan hänen edustamiinsa rahoihin.

Kulttuurin ja politiikan suhde on rahan raskauttama. Asetelma tuottaa päättymättömän konfliktin: kitisevän kulttuuriväen ja ähisevät poliitikot, jotka ovat salaa sitä mieltä, että taiteilijoiden olisi korkea aika oppia elättämään itsensä markkinaehtoisesti. Tähän viittasi Kataisen puheen osa kulttuurista ja taiteesta "myös taloudellisen lisäarvon lähteenä".

Rakas pääministeri, olet synkästi väärässä. Talouspalturin puhujat ovat saaneet sinut uskomaan, että "kulttuuri" on yksi budjetin menoluokista ja taide jotain koristeellista, jolla on varaa leikkiä sitten, kun talous joskus on kunnossa. Milloin se muuten on?

Lopetetaan ikuinen rahapuhe puoleksi vuodeksi. Sinä aikana huolehditaan, että ministereillä on aikaa elää, liikkua ja olla siinä, mitä kulttuuriksi kutsutaan.

Näin: joka kolmas kokous korvataan elokuvissa tai teatterissa käynnillä, jotta ministerit saavat eläytyä toisten ihmisten elämään. Puolet seminaareista korvataan tanssiesityksillä, koska ne auttavat ministereitä muistamaan fyysisen olemassaolonsa.

Ministerien verenpainetta lasketaan kuvataiteella, koska se pysäyttää ajan. Joka toinen muistio korvataan Alice Munron novellilla, koska niistä saa suhteellisuudentajua päätösten tueksi. Jokaiseen kilistelytilaisuuteen liitetään konsertti, koska musiikki auttaa ministereitä iloitsemaan olemassaolostaan ja ymmärtämään ihmisen ajan rajallisuuden. Väliajalla ei tarvitse länkyttää joutopuhetta, vaan ministeri saa olla hetken ihan hiljaa.

"Musiikkitalo voi tarjota meille vastapainoa työlle ja kiireiselle elämänrytmille", Katainen sanoi.

Voi kuule, se voi tarjota vielä paljon enemmän. Semmoista, mitä ei voi rahalla mitata.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi